Keskustelua Joensuussa osa 3/3: Luonnikkaan eläinsuhteen muodostumisesta
tl;dr Kävin Joensuussa keskustelutilaisuudessa. Keskusteluissa kävi selväksi, että luonnikas eläinsuhde ei pääse helposti muodostumaan, koska sille on niin paljon esteitä.
Animalia Joensuu järjesti Joensuun pääkirjastolla luentoillan otsikolla "Voiko eläinrakkaaksi opettaa?" Edellisissä kirjoituksissa esittelin lyhyesti juttelemani aiheet ja puhuin nimien vaikutuksesta ymmärrykseemme.
Tässä kirjoituksessa käyn lävitse vähän sitä mielenkiintoista keskustelua, jota käytiin esitysten jälkeen. Kysehän on luonnikkaan eläinsuhteen muodostumisesta ja sen esteistä. Keskustelutilaisuuksien paras anti on tyypillisesti se keskustelu, eivät niinkään alustavat esitelmät. Suosittelen joskus menemään paikalle jonnekin.
Keskustelutilaisuudessa illan otsikkona oli ”Voiko eläinrakkaaksi opettaa?” Oma käsitykseni on jyrkkä ehkä.
Saaren esityksen loppupohdinnoissa ja seuranneessa keskustelussa kysyttiin ”pitääkö eläinrakkaaksi opettaa?”. Keskustelussa nostettiin esiin myös emootioiden keskeinen merkitys moraalisessa päätöksenteossa. Emootiot ovat erottamaton osa meidän toimintaamme ja päätöksentekoamme.
Kuvittelemme usein tekevämme päätöksiä puhtaan rationaalisesti ja loogisesti, mutta tämä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Vähintäänkin se, mihin tulemme kiinnittäneeksi huomiomme, ja se mikä on lopullinen päätöksemme jossain asiassa, ohjautuu paljolti tunteidemme perusteella. Vrt. vaikka edellä esittämäni nimillä tekeminen.
Otetaan todellinen esimerkki David Eaglemanin kirjasta The Brain – The Story of You (samasta aiheesta oli vastikään myös Eaglemanin sarja telkkarissa). Henkilö joutui moottoripyöräonnettomuuteen ja seurannut aivovaurio vaikutti siten, että hänen aivoissaan päättelyssä aktiivisten ja tunteisiin ja tuntemuksiin liittyvien osien yhteys käytännössä katkesi.
Tämä vaurio johti siihen, että hän on lähes kykenemätön tekemään mitään päätöksiä. Kaupassa hän onnistuu tarkkaan arvioimaan erilaisten pottujen ominaisuuksien ja käyttötarkoitusten eroja, sekä hintoja. Hän ei kuitenkaan saa valkattua mieleistään, koska lopullinen sysäys ottaa jokin tietty pottulaatu koriin puuttuu.
Eläinrakkauteen ja sen muodostumisen hankaluuteen meillä ei liity aivovauriota. Useimmilla meistä aivot ovat ihan ok. Vaikeus tuleekin niistä esteistä, joita olemme tuottaneet eläinsuhteemme luonnikkaan muodostumisen eteen. Mikäli vaikkapa luettelemiani ajattelumme vääristymiä ei olisi koskaan ollutkaan, tai niiden ylläpitäminen lopetettaisiin, voisimme antaa tunteidemme ohjata tunnistamaan eläimet sellaisina otuksina kuin ne ovat.
Nyt kun tilanne on mikä on, eli eläinten käsittämiseen liittyy merkittäviä ymmärrystämme vääristäviä tekijöitä, jotka ovat vahvasti juurtuneina, vastaus kysymykseen ”pitäisikö” tuntuu selvältä. Kyllä pitää. Jos tavoitellaan eläinrakkautta, ei se opettamatta onnistu nykytilanteessa.
Mutta jos suostuisimme huomaamaan eri eläinlajit omina joukkoinaan, jotka koostuvat yksilöistä, ilman niihin liitettäviä virheellisiä käsityksiä, vastaus olisi tietysti ”ei pidä”. Suhde muodostuisi itsestään.
Olisiko tuo suhde aina jokaista eläintä kohtaan rakastava? Tuskin, sillä myös muissa eläimissä on munapäisiä yksilöitä, mutta suhde olisi silti luonnikas, vääristelemätön.
Vielä tuosta jyrkästä ehkästä hieman. Eläinrakkaaksi voi opettaa, mutta helppoa se ei vallitsevissa oloissa ole.
Vallitseva asiaintila pyrkii säilymään. Me haluamme vakautta ja jatkuvuutta. Muutos on enimmäkseen vastenmielistä ja erityisen vastenmielistä se on, jos meidän täytyy ajatella omien ajattelutapojemme muuttamista. On paljon miellyttävämpää uskoa olevansa oikeassa ja oikeudenmukainen, toiset huomioon ottava ja niin edelleen, kuin uskaltaa kyseenalaistaa omat käsitykset.
Eläimistä oppimista tapahtuu jatkuvasti ihan läpi elämän. Kokemukset karttuvat ja erilaista nippelitietoa kertyy. Turhan usein ajattelemme oppimisen olevan jotain, joka tapahtuu lapsena. Lapsena toki oppimista tapahtuu todella paljon, mutta oppiminen ei lopu lapsuuden loppuun. Jos meille on ehtinyt muodostua vääristynyt käsitys eläimistä, siitä irti pyristeleminen vaatii aktiivista työtä.
Vääristymien olemassaolon toteaminen ei yksin riitä. Se on kuitenkin askel, joka mahdollistaa omien käsitysten kriittisen tarkastelun. Me olemme vastuussa siitä, millaista eläinkuvaa me tuotamme lapsille ja myös muille, joiden kanssa olemme tekemisissä.
Jos vain laiskasti, tottumustemme ohjaamana, siirrämme omat vääristyneet käsityksemme eteenpäin, tulee myös tulevilla sukupolvilla olemaan hankaluuksia huomata eläimet sellaisina olioina kuin ne ovat.
Tuo aktiivisuus oman ajattelun laajentamisessa on sellainen asia, että ihan jokainen meistä ei siihen suostu. Lassi ja Leevissä Lassi inhoaa koulua, eikä suostu oppimaan. Ei vaikka mikä olisi.
Mainitsemani kirja:
Animalia Joensuu järjesti Joensuun pääkirjastolla luentoillan otsikolla "Voiko eläinrakkaaksi opettaa?" Edellisissä kirjoituksissa esittelin lyhyesti juttelemani aiheet ja puhuin nimien vaikutuksesta ymmärrykseemme.
Tässä kirjoituksessa käyn lävitse vähän sitä mielenkiintoista keskustelua, jota käytiin esitysten jälkeen. Kysehän on luonnikkaan eläinsuhteen muodostumisesta ja sen esteistä. Keskustelutilaisuuksien paras anti on tyypillisesti se keskustelu, eivät niinkään alustavat esitelmät. Suosittelen joskus menemään paikalle jonnekin.
Voiko ja pitäisikö eläinrakkaaksi opettaa?
Keskustelutilaisuudessa illan otsikkona oli ”Voiko eläinrakkaaksi opettaa?” Oma käsitykseni on jyrkkä ehkä.
Saaren esityksen loppupohdinnoissa ja seuranneessa keskustelussa kysyttiin ”pitääkö eläinrakkaaksi opettaa?”. Keskustelussa nostettiin esiin myös emootioiden keskeinen merkitys moraalisessa päätöksenteossa. Emootiot ovat erottamaton osa meidän toimintaamme ja päätöksentekoamme.
Kuvittelemme usein tekevämme päätöksiä puhtaan rationaalisesti ja loogisesti, mutta tämä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Vähintäänkin se, mihin tulemme kiinnittäneeksi huomiomme, ja se mikä on lopullinen päätöksemme jossain asiassa, ohjautuu paljolti tunteidemme perusteella. Vrt. vaikka edellä esittämäni nimillä tekeminen.
 |
| Degujen ja marsujen välinen luonnikas eläinsuhde on käytännössä sitä, että degu varastaa ruuat ja marsu pelkää. Emootiot siis vahvasti pelissä. |
Otetaan todellinen esimerkki David Eaglemanin kirjasta The Brain – The Story of You (samasta aiheesta oli vastikään myös Eaglemanin sarja telkkarissa). Henkilö joutui moottoripyöräonnettomuuteen ja seurannut aivovaurio vaikutti siten, että hänen aivoissaan päättelyssä aktiivisten ja tunteisiin ja tuntemuksiin liittyvien osien yhteys käytännössä katkesi.
Tämä vaurio johti siihen, että hän on lähes kykenemätön tekemään mitään päätöksiä. Kaupassa hän onnistuu tarkkaan arvioimaan erilaisten pottujen ominaisuuksien ja käyttötarkoitusten eroja, sekä hintoja. Hän ei kuitenkaan saa valkattua mieleistään, koska lopullinen sysäys ottaa jokin tietty pottulaatu koriin puuttuu.
Eläinrakkauteen ja sen muodostumisen hankaluuteen meillä ei liity aivovauriota. Useimmilla meistä aivot ovat ihan ok. Vaikeus tuleekin niistä esteistä, joita olemme tuottaneet eläinsuhteemme luonnikkaan muodostumisen eteen. Mikäli vaikkapa luettelemiani ajattelumme vääristymiä ei olisi koskaan ollutkaan, tai niiden ylläpitäminen lopetettaisiin, voisimme antaa tunteidemme ohjata tunnistamaan eläimet sellaisina otuksina kuin ne ovat.
No pitäisikö?
Nyt kun tilanne on mikä on, eli eläinten käsittämiseen liittyy merkittäviä ymmärrystämme vääristäviä tekijöitä, jotka ovat vahvasti juurtuneina, vastaus kysymykseen ”pitäisikö” tuntuu selvältä. Kyllä pitää. Jos tavoitellaan eläinrakkautta, ei se opettamatta onnistu nykytilanteessa.
Mutta jos suostuisimme huomaamaan eri eläinlajit omina joukkoinaan, jotka koostuvat yksilöistä, ilman niihin liitettäviä virheellisiä käsityksiä, vastaus olisi tietysti ”ei pidä”. Suhde muodostuisi itsestään.
Olisiko tuo suhde aina jokaista eläintä kohtaan rakastava? Tuskin, sillä myös muissa eläimissä on munapäisiä yksilöitä, mutta suhde olisi silti luonnikas, vääristelemätön.
Vaan miten on, voiko?
Vielä tuosta jyrkästä ehkästä hieman. Eläinrakkaaksi voi opettaa, mutta helppoa se ei vallitsevissa oloissa ole.
Vallitseva asiaintila pyrkii säilymään. Me haluamme vakautta ja jatkuvuutta. Muutos on enimmäkseen vastenmielistä ja erityisen vastenmielistä se on, jos meidän täytyy ajatella omien ajattelutapojemme muuttamista. On paljon miellyttävämpää uskoa olevansa oikeassa ja oikeudenmukainen, toiset huomioon ottava ja niin edelleen, kuin uskaltaa kyseenalaistaa omat käsitykset.
Eläimistä oppimista tapahtuu jatkuvasti ihan läpi elämän. Kokemukset karttuvat ja erilaista nippelitietoa kertyy. Turhan usein ajattelemme oppimisen olevan jotain, joka tapahtuu lapsena. Lapsena toki oppimista tapahtuu todella paljon, mutta oppiminen ei lopu lapsuuden loppuun. Jos meille on ehtinyt muodostua vääristynyt käsitys eläimistä, siitä irti pyristeleminen vaatii aktiivista työtä.
Vääristymien olemassaolon toteaminen ei yksin riitä. Se on kuitenkin askel, joka mahdollistaa omien käsitysten kriittisen tarkastelun. Me olemme vastuussa siitä, millaista eläinkuvaa me tuotamme lapsille ja myös muille, joiden kanssa olemme tekemisissä.
Jos vain laiskasti, tottumustemme ohjaamana, siirrämme omat vääristyneet käsityksemme eteenpäin, tulee myös tulevilla sukupolvilla olemaan hankaluuksia huomata eläimet sellaisina olioina kuin ne ovat.
Tuo aktiivisuus oman ajattelun laajentamisessa on sellainen asia, että ihan jokainen meistä ei siihen suostu. Lassi ja Leevissä Lassi inhoaa koulua, eikä suostu oppimaan. Ei vaikka mikä olisi.
Ruumiini voidaan raahata
kouluun, mutta sieluani ei voi kahlita. Se vaeltaa vapaana! Seinät eivät sitä
pysäytä! Säännöt eivät sitä rajoita! Esivalta ei sitä määrää!
- Lassi ja jokainen tottumuksen vietävänä olemiseen tyytyväMainitsemani kirja:
Eagleman, D.
(2016). The Brain - The Story of You. Edinburgh: Canongate Books.
Kirjasta on myös suomennos (2018) nimellä Aivot: Ihmisen tarina https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3659188 (Aika suosittu näyttää olevan tämänhetkisen (huhtikuun loppupuolisko) varaustilanteen mukaan. Enkä ihmettele, Eagleman on armoitettu kirjoittaja.)
Kirjasta on myös suomennos (2018) nimellä Aivot: Ihmisen tarina https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3659188 (Aika suosittu näyttää olevan tämänhetkisen (huhtikuun loppupuolisko) varaustilanteen mukaan. Enkä ihmettele, Eagleman on armoitettu kirjoittaja.)
Kommentit
Lähetä kommentti