Näkökulmia hyönteisruoan tuottamiseen
tl;dr Toimittaja kysyi minulta hyönteisruokaan liittyvistä eettisistä näkökannoista. Tein muistiinpanoja aiheesta ja se levisi. Monia pohdittavia ongelmia on.
Suomessa hyväksyttiin hyönteisten kasvattaminen ihmisravinnoksi vuonna 2017. Tästä on seurannut eräänlainen hype hyönteisravinnon tarjoamien erilaisten mahdollisuuksien ympärillä. Uutisoinneissa hyönteisravinto tarjoaa lukuisia työllistymismahdollisuuksia samalla kun se pelastaa maapallon.
Asia ei ole kuitenkaan aivan yksioikoinen, vaan siihen liittyy monenlaisia hankalia kysymyksiä, joita tulee harkita ennen kuin muodostamme omaa kantaamme hyönteisruokaan. En pyri antamaan mitään suoraa ohjetta oikeaan toimintaan. Tämä kirjoitus on tarkoitettu avuksi lukijan omalle ajattelulle. Parhaassa tapauksessa tekstistä nousee esiin jokin näkökanta tai kysymys, jota lukija ei ole vielä huomannut.
Filosofisesti hyönteistuotanto on poikkeuksellisen monitahoinen eläintuotannon kysymys ja tarkastelenkin hyönteisravintoon liittyviä kysymyksiä kolmesta näkökulmasta. Ensinnä pohdin hyönteisiä eläinoikeusnäkökulmasta, toinen näkökulma on ympäristönäkökulma ja kolmantena tarkastelen kysymystä tuotantoeläinten hyvinvoinnin näkökulmasta. Näitä voi pyrkiä erottamaan tiukasti omiksi lokeroikseen, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, näkökulmat leikkaavat toisiaan. Erityisesti vastuullisuuden kysymykset yhdistävät näkemyksiä ja näistä kirjoitan aivan lopuksi. Lisäksi vain harva meistä omassa harkinnassaan käyttää vain yhtä rajattua näkemystä.
Eläinoikeusnäkökulma
Ympäristönäkökulma
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin näkökulma
Leikkaavia näkökohtia
Lopuksi
Lähteet
Eläinoikeusnäkökulmasta hyönteisten tuottaminen ruoaksi on ongelmallista, eikä ole hyväksyttävissä, jos hyönteiset ovat kokemuksellisia toimijoita. Mikäli hyönteiset olisivat pelkästään reaktiivisia olentoja samalla tavoin kuin kasvit, ilman kokemuksia, eläinoikeusnäkökulmasta ongelmaa ei olisi.
Kokemuksellisten olentojen käyttäminen puhtaan välineellisesti on tuomittavaa, koska siinä näiden olentojen kokemusmaailmaa rajoitetaan tavalla, joka käytännössä poistaa niiden omat vaikutusmahdollisuutensa elämäänsä. Mikäli oliolla on elämä, johon liittyy suuntautunutta toimintaa, kuten pyrkimyksiä, haluja tai toiveita, tätä elämää tulisi kunnioittaa ja sille tulisi antaa mahdollisuus jatkua. Toimijuuden laajuus tai laatu ei ole tässä näkökulmassa ratkaisevaa. Ratkaisevaa on, että siellä fyysisessä kuoressaan on joku, joka kokee maailman omanaan.
Hyönteisten kokemusmaailmasta tiedetään melko vähän, mutta on viitteitä, että nekin kokevat elämänsä omalla tavallaan. Ainakin niiden kyky kokea kipua on luultavaa (Telkänranta 2015, 174). Hyönteisten touhuja tarkkaillessa on myös vaikea välttyä ajatukselta, että ne pyrkivät johonkin tohinassaan. Niiden elämä ei ole päämäärätöntä hapuilua. Eläinoikeusnäkökulmasta hyönteisiin on syytä suhtautua varovaisesti sillä oletuksella, että ne ovat kokemuksellisia olentoja.
Kokemuksellisuuden ohella toinen, mihin eläinoikeusnäkökulman voi perustaa, on haitan minimoimisen periaate. Kaikella toiminnallamme on seurauksia, ja väistämättä osa seurauksista on haitallisia jollekin toiselle. Meidän pitäisi silti pyrkiä toimimaan siten, että toisille aiheuttamamme kokonaishaitta olisi mahdollisimman pieni.
Haittaperiaatteen soveltamista vastaan törmää joskus väitteeseen ”kasvienviljelykin vahingoittaa hyönteisiä, joten meidän tulisi syödä hyönteisiä”. Väite ei ole ehkä aivan niin mieletön, kuin se ensinäkemältä vaikuttaa. Bob Fischer (2016, 260–61) esittää mielenkiintoisen laskelman, jonka mukaan proteiinikasvien viljelyn korvaaminen jauhopukin toukkien kasvatuksella voisi johtaa siihen, että pienempi määrä tuntoisia olentoja joutuisi kuolemaan. Laskelmassa on arvioitu pellon tuotto ja sen korvaaminen vastaavalla määrällä toukkia, sekä maatalouden käytäntöjen vaikutus luonnonvaraisiin hyönteisiin. Erityisen suuri vaikutus viljelyssä on erilaisilla kasvinsuojeluaineilla, jotka tappavat hyönteisiä, jopa enemmän kuin toukkia kasvatettaessa.
Eläinoikeusnäkökulmaa korostavaa laskelma tuskin kuitenkaan vakuuttaa. Kokonaishaittalaskelma tulisi ajankohtaiseksi oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki rehuviljely on lopetettu. Lisäksi viljelyn aiheuttamaan haittaan voidaan vaikuttaa myös parantamalla viljelykäytänteitä. Erityinen puute tällaisella laskelmalla kuitenkin on, että se ei erottele haitan tuottamisen ja vastuullisuuden eri tasoja. Tahallinen haitan aiheuttaminen on moraalisesti tuomittavampaa, kuin haitan mahdollistaminen tai haitan salliminen. Haitan tasot liittyvät myös ympäristö- ja tuotantoeläinten hyvinvointinäkökulmiin.
Ruoaksi tuotettavat hyönteiset pystyvät hyödyntämään rehunaan muun tuotannon sivuvirtoja. Eli niille tehtävä rehu voidaan valmistaa siitä ylijäämästä, jota syntyy muussa eläintuotannossa tai kasvituotannossa. (Van Huis ym. 2013, 60–62) Hyönteisten kasvattaminen ei myöskään ole aivan niin energiaintensiivistä kuin selkärankaisten kasvattaminen.
Hyönteisiä voidaan hyödyntää myös jätteiden käsittelyssä. Esimerkiksi muussa eläintuotannossa syntyvä lanta ja liete saadaan hyönteisten avulla kuivemmaksi, hajuttomammaksi ja vähemmän ravinteikkaaksi. Näin tuotantojätteestä saadaan helpommin käsiteltävää ja pistemäisen ravinnekuorman riski pienenee. Muun eläintuotannon jätettä muuntavat hyönteiset voivat olla hyödyksi pyrittäessä tuotannon suljettuun kiertoon. (Van Huis ym. 2013, 93–94) Nämä hyödyt ovat kuitenkin riippumattomia hyönteisten käyttämisestä ihmisravinnoksi.
Ympäristönäkökulmaan liittyen hyönteisruoassa on eräs huomioitava asia, joka vaikuttaa sen hyväksyttävyyteen. Tuottaakseen pienennyksen ruoantuotannon kokonaiskuormaan, tulee hyönteisruoan korvata jotain jo olemassa olevaa, enemmän kuormittavaa tuotantoa. Mikäli hyönteistuotanto tulee muun eläintuotannon lisäksi ja rinnalle, sen vaikutus on tilannetta heikentävä.
Mahdollinen skenaario, joka heikentää tilannetta voisi olla, että suomalaiset korvaavat omassa aterioinnissaan joka kymmenenennen sianliha-aterian hyönteisvalmisteella. Teurassikamäärissä tämä tarkoittaa noin 200 000 sikaa. Mikäli sikatuotantoa ei sopeuteta pienentyneeseen kysyntään, siirtyvät ”ylijääneet” siat vientiin, jolloin täällä tehtyjen ympäristön kannalta positiivisten kuluttajavalintojen vaikutukset muuttuvat negatiivisiksi kokonaiskuorman kasvaessa. Tämän ongelman ratkaisemisessa keskeisessä roolissa eivät ole siis kuluttajat, vaan nykyiset ja alalle tulevat uudet tuottajat. Millaista ympäristökuormaa he ovat valmiita tuottamaan?
Hyönteiset ovat verraten vähään tyytyväisiä eläimiä, joten on uskottavaa, että tuotanto on mahdollista järjestää siten, että erityisen suuria hyvinvointiongelmia ei synny. Hyönteisten hyvinvointia voi tarkastella Brambellin viiden vapauden avulla. Nämä alun perin 60-luvun puolivälissä Brambellin komitean raportissa luodut ja edelleen 90-luvulla John Websterin tarkentamat vapaudet ovat tarkoitettu eläintuotannon ohjenuoraksi. Vapaudet ovat: vapaus nälästä ja janosta, vapaus epämukavuudesta ja kylmästä, vapaus kivusta, vammoista ja sairauksista, vapaus pelosta ja stressistä, sekä vapaus luontaista käyttäytymistä rajoittavista tekijöistä. (Van Huis ym. 2013, 65; De Goede ym. 2013; Mellor 2016). Nämä vapaudet voi ymmärtää myös eläinten hyvinvointioikeuksina, oikeuksina, jotka ovat voimassa tuotanto-olosuhteissa ja ovat riippumattomia perustavammista oikeuksista, kuten oikeudesta elämään (McCausland 2014; Mellor 2016, 4).
Selkärankaisista puhuttaessa ehkä merkittävimmät puutteet liittyvät vapauteen luontaista käyttäytymistä rajoittavista tekijöistä. On luultavaa, että tämä vapaus on helpompi taata hyönteisille, kuin suurikokoisille selkärankaisille. Monet ihmisravinnoksi kasvatettavat hyönteiset viihtyvät luonnostaan suurina parvina. Näin esimerkiksi tavanomaisessa eläintuotannossa esiintyvät ahtauden tuottamat ongelmat ovat vähäisempiä. Tulee kuitenkin muistaa, että eri eläimillä on erilaisia käyttäytymistarpeita, eikä se mikä on hyvä jauhopukin toukalle välttämättä ole hyvä sirkalle. Joillain sirkkalajeilla on voimakas muuttotarve tietyssä elämänsä vaiheessa, eikä ole selvää, miten tämän tarpeen estäminen vaikuttaa eläimiin (De Goede ym. 2013, 240).
Jos on niin, että hyönteisiä on mahdollista kasvattaa siten, että niille koituvat vapauksien menetykset ovat vähäisempiä kuin selkärankaisia kasvatettaessa, on hyönteisten kasvattaminen hyvinvointinäkökulmasta suotavampaa kuin selkärankaisten kasvatus.
Tässä ilmenee kuitenkin vastaava riski kuin ympäristönäkökulmassa. Tuottaakseen positiivisen muutoksen eläintuotannon kokonaishaittaan eläimille, tulee hyönteistuotannon korvata jo olemassa olevaa tuotantoa. Mikäli hyönteistuotanto tulee vallitsevan tuotannon rinnalle, lisäten eläinten tuotantoa kokonaisuutena, vähäinenkin haitta kertautuu nopeasti.
Kannan muodostamista ei varmaankaan helpota, että näkökulmat myös leikkaavat toisiaan vastuullisuuden ja osallisuuden kysymyksissä. Osallisuudessa haitan tuottamiseen ja siitä seuraavassa vastuullisuudessa on erilaisia tasoja, joita tulee tarkastella kaikissa edellisissä näkökulmissa. Haitan tuottamisessa voi erottaa kolme tasoa, tahallinen, mahdollistava ja salliva. Näiden moraalisessa merkityksellisyydessä on eroa, pelkkä lopputulos ei ole ratkaisevaa (Lippert-Rasmussen, 2015).
Vastuullisuus sellaisista haitoista, joihin meillä ei ole suoraa vaikutusmahdollisuutta on hankala kysymys. Hyönteiskysymykseen liittyen tällaisia haittoja ovat ainakin eläimille koituvat hyvinvointipuutteet, mahdollinen ympäristökuorman kasvaminen, kasvienviljelyn ohessa kuolevien luonnonvaraisten eläinten menetykset, sekä tietysti kasvatettavien eläinten elämän päättyminen. Nämä ovat sellaisia haittoja, joita olemme yksilöinä joko mahdollistamassa tai sallimassa, ellemme ole peräti osattomia niiden syntyyn.
Vastuullisuutta ruoantuotannon kaltaisissa laajoissa vyyhdeissä tulee tarkastella kuitenkin myös kollektiivisena kysymyksenä. Syntyvät haitat ovat yhteistoimintamme aiheuttamia. Tällöin merkitykselliseksi muodostuu roolimme yhteiskunnassa ja käytännölliset vaikutusmahdollisuutemme haittojen syntyyn. (Hormio 2013, 112)
Näitä kolmea näkökulmaa voi vielä tarkastella eräänlaisella kulttuurisen tai ekologisen modernisaation ja murroksen skaalalla. Murroksella tarkoitetaan merkittävää muutosta niihin perusteisiin, joilla yhteiskunnallista toimintaa ohjataan. Modernisaatio ei tähtää varsinaiseen suunnanmuutokseen, vaan tavoitteena on saada nykyinen järjestelmä toimimaan jatkuvuuden kannalta kestävällä tavalla. (Massa 2009; Dobson 2007)
En tässä kuitenkaan lähde käsittelemään asiaa lyhyttä mainintaa enemmän. Tiivistäen voi sanoa, että eläinoikeusnäkökulma kyseenalaistaa koko nykyisenkaltaisen eläinten hyödyntämiseen perustuvan ruoantuotantojärjestelmän mielekkyyden. Näin se on yhteensopiva ekologisen murroksen ajatuksen kanssa. Ympäristönäkökulma edellyttää myös merkittäviä muutoksia niihin tapoihin ja tavoitteisiin, joita ruoantuotannolle asetamme. Voi olla kuitenkin liioittelua puhua merkittävästä murroksesta. Hyvinvointinäkökulma sen sijaan toimii selkeästi nykyisessä kehyksessä ilman suurempaa muutospainetta. Pääasiallisena pyrkimyksenä on tehdä asioita hieman paremmin.
Hyönteiskysymyksen kautta avautuu hyvin laaja joukko erilaisia ongelmia, joita tulee harkita, kun toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan. Toivottavasti tästä tuli lukijalle enemmän inspiraatiota, kuin moninaisuuden alle tukahtumisen tunnetta.
Tässä kirjoituksessa en lainkaan käsitellyt ravitsemuksellisia näkökohtia, ruoan globaaleja kohtaanto-ongelmia ja niihin vaikuttamista, laajamittaisen hyönteiskasvatuksen enkä ihmisten inhoreaktioiden merkityksellisyyttä tuotannon kannalta. Mahdollisia kysymyksiä, jotka koskettavat hyönteisten hyödyntämistä, on siis enemmänkin.
En epäile, etteikö hyönteisruoka tulisi yleistymään kauppojen hyllyillä. On luultavaa, että tulevina vuosina Suomessa hyönteisiä käytetään ruokana melko yleisesti. Aika kuitenkin näyttää, tuleeko hyönteisruoasta nykyisen bulkkilihan korvaaja, vai jääkö se marginaalisemmaksi erikoisuudeksi.
Fischer, Bob. 2016. ”Bugging the Strict Vegan”. Journal of Agricultural and Environmental Ethics 29 (2). Springer Netherlands:255–63. https://doi.org/10.1007/s10806-015-9599-y.
Goede, D.M. De, J. Erens, E. Kapsomenou, ja M. Peters. 2013. ”Large scale insect rearing and animal welfare”. Teoksessa The ethics of consumption. The citizen, the market and the law, toimittanut Helena Röcklinsberg ja Per Sandin, 236–42. Wageninen Academic Publishers.
Hormio, Säde. 2013. ”Osallisuusvastuu ilmastonmuutoksesta”. Teoksessa Ajatuksia ilmastoetiikasta, toimittanut Teea Kortetmäki, Arto Laitinen, ja Mikko Yrjönsuuri, 103–19. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5279-2.
Huis, Arnold Van, Joost Van Itterbeeck, Harmke Klunder, Esther Mertens, Giulia Muir, ja Paul Vantomme. 2013. Edible insects. Future prospects for food and feed security. FAO. http://www.fao.org/docrep/018/i3253e/i3253e.pdf.
Lippert-Rasmussen, Kasper. 2015. ”Are Enabling and Allowing Harm Morally Equivalent?” Utilitas 27 (3):366–83. https://doi.org/10.1017/S0953820815000035.
Massa, Ilmo. 2009. ”Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen paradigmat ja keskeisimmät suuntaukset”. Teoksessa Vihreä teoria, toimittanut Ilmo Massa, 9–46. Helsinki: Gaudeamus.
McCausland, Clare. 2014. ”The Five Freedoms of Animal Welfare are Rights”. Journal of Agricultural and Environmental Ethics 27 (4):649–62. https://doi.org/10.1007/s10806-013-9483-6.
Mellor, David. 2016. ”Updating Animal Welfare Thinking: Moving beyond the “Five Freedoms’ towards “A Life Worth Living’”. Animals 6 (3). MDPI Publishing:21. https://doi.org/10.3390/ani6030021.
Telkänranta, Helena. 2015. Millaista on olla eläin? Kirjokansi. Helsinki: SKS.
Suomessa hyväksyttiin hyönteisten kasvattaminen ihmisravinnoksi vuonna 2017. Tästä on seurannut eräänlainen hype hyönteisravinnon tarjoamien erilaisten mahdollisuuksien ympärillä. Uutisoinneissa hyönteisravinto tarjoaa lukuisia työllistymismahdollisuuksia samalla kun se pelastaa maapallon.
Asia ei ole kuitenkaan aivan yksioikoinen, vaan siihen liittyy monenlaisia hankalia kysymyksiä, joita tulee harkita ennen kuin muodostamme omaa kantaamme hyönteisruokaan. En pyri antamaan mitään suoraa ohjetta oikeaan toimintaan. Tämä kirjoitus on tarkoitettu avuksi lukijan omalle ajattelulle. Parhaassa tapauksessa tekstistä nousee esiin jokin näkökanta tai kysymys, jota lukija ei ole vielä huomannut.
Filosofisesti hyönteistuotanto on poikkeuksellisen monitahoinen eläintuotannon kysymys ja tarkastelenkin hyönteisravintoon liittyviä kysymyksiä kolmesta näkökulmasta. Ensinnä pohdin hyönteisiä eläinoikeusnäkökulmasta, toinen näkökulma on ympäristönäkökulma ja kolmantena tarkastelen kysymystä tuotantoeläinten hyvinvoinnin näkökulmasta. Näitä voi pyrkiä erottamaan tiukasti omiksi lokeroikseen, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, näkökulmat leikkaavat toisiaan. Erityisesti vastuullisuuden kysymykset yhdistävät näkemyksiä ja näistä kirjoitan aivan lopuksi. Lisäksi vain harva meistä omassa harkinnassaan käyttää vain yhtä rajattua näkemystä.
Eläinoikeusnäkökulma
Ympäristönäkökulma
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin näkökulma
Leikkaavia näkökohtia
Lopuksi
Lähteet
 |
| Lennä, lennä leppäkerttu. Noh, huits siitä! |
Eläinoikeusnäkökulma
Eläinoikeusnäkökulmasta hyönteisten tuottaminen ruoaksi on ongelmallista, eikä ole hyväksyttävissä, jos hyönteiset ovat kokemuksellisia toimijoita. Mikäli hyönteiset olisivat pelkästään reaktiivisia olentoja samalla tavoin kuin kasvit, ilman kokemuksia, eläinoikeusnäkökulmasta ongelmaa ei olisi.
Kokemuksellisten olentojen käyttäminen puhtaan välineellisesti on tuomittavaa, koska siinä näiden olentojen kokemusmaailmaa rajoitetaan tavalla, joka käytännössä poistaa niiden omat vaikutusmahdollisuutensa elämäänsä. Mikäli oliolla on elämä, johon liittyy suuntautunutta toimintaa, kuten pyrkimyksiä, haluja tai toiveita, tätä elämää tulisi kunnioittaa ja sille tulisi antaa mahdollisuus jatkua. Toimijuuden laajuus tai laatu ei ole tässä näkökulmassa ratkaisevaa. Ratkaisevaa on, että siellä fyysisessä kuoressaan on joku, joka kokee maailman omanaan.
Hyönteisten kokemusmaailmasta tiedetään melko vähän, mutta on viitteitä, että nekin kokevat elämänsä omalla tavallaan. Ainakin niiden kyky kokea kipua on luultavaa (Telkänranta 2015, 174). Hyönteisten touhuja tarkkaillessa on myös vaikea välttyä ajatukselta, että ne pyrkivät johonkin tohinassaan. Niiden elämä ei ole päämäärätöntä hapuilua. Eläinoikeusnäkökulmasta hyönteisiin on syytä suhtautua varovaisesti sillä oletuksella, että ne ovat kokemuksellisia olentoja.
Kokemuksellisuuden ohella toinen, mihin eläinoikeusnäkökulman voi perustaa, on haitan minimoimisen periaate. Kaikella toiminnallamme on seurauksia, ja väistämättä osa seurauksista on haitallisia jollekin toiselle. Meidän pitäisi silti pyrkiä toimimaan siten, että toisille aiheuttamamme kokonaishaitta olisi mahdollisimman pieni.
Haittaperiaatteen soveltamista vastaan törmää joskus väitteeseen ”kasvienviljelykin vahingoittaa hyönteisiä, joten meidän tulisi syödä hyönteisiä”. Väite ei ole ehkä aivan niin mieletön, kuin se ensinäkemältä vaikuttaa. Bob Fischer (2016, 260–61) esittää mielenkiintoisen laskelman, jonka mukaan proteiinikasvien viljelyn korvaaminen jauhopukin toukkien kasvatuksella voisi johtaa siihen, että pienempi määrä tuntoisia olentoja joutuisi kuolemaan. Laskelmassa on arvioitu pellon tuotto ja sen korvaaminen vastaavalla määrällä toukkia, sekä maatalouden käytäntöjen vaikutus luonnonvaraisiin hyönteisiin. Erityisen suuri vaikutus viljelyssä on erilaisilla kasvinsuojeluaineilla, jotka tappavat hyönteisiä, jopa enemmän kuin toukkia kasvatettaessa.
Eläinoikeusnäkökulmaa korostavaa laskelma tuskin kuitenkaan vakuuttaa. Kokonaishaittalaskelma tulisi ajankohtaiseksi oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki rehuviljely on lopetettu. Lisäksi viljelyn aiheuttamaan haittaan voidaan vaikuttaa myös parantamalla viljelykäytänteitä. Erityinen puute tällaisella laskelmalla kuitenkin on, että se ei erottele haitan tuottamisen ja vastuullisuuden eri tasoja. Tahallinen haitan aiheuttaminen on moraalisesti tuomittavampaa, kuin haitan mahdollistaminen tai haitan salliminen. Haitan tasot liittyvät myös ympäristö- ja tuotantoeläinten hyvinvointinäkökulmiin.
Ympäristönäkökulma
Ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna hyönteisten kasvatus voi olla hyväksyttävää, jopa toivottavaa. Tällöin ratkaisevana tarkasteltavana seikkana on, millainen on ruoantuotannon ympäristökuorma.
Ruoaksi tuotettavat hyönteiset pystyvät hyödyntämään rehunaan muun tuotannon sivuvirtoja. Eli niille tehtävä rehu voidaan valmistaa siitä ylijäämästä, jota syntyy muussa eläintuotannossa tai kasvituotannossa. (Van Huis ym. 2013, 60–62) Hyönteisten kasvattaminen ei myöskään ole aivan niin energiaintensiivistä kuin selkärankaisten kasvattaminen.
Hyönteisiä voidaan hyödyntää myös jätteiden käsittelyssä. Esimerkiksi muussa eläintuotannossa syntyvä lanta ja liete saadaan hyönteisten avulla kuivemmaksi, hajuttomammaksi ja vähemmän ravinteikkaaksi. Näin tuotantojätteestä saadaan helpommin käsiteltävää ja pistemäisen ravinnekuorman riski pienenee. Muun eläintuotannon jätettä muuntavat hyönteiset voivat olla hyödyksi pyrittäessä tuotannon suljettuun kiertoon. (Van Huis ym. 2013, 93–94) Nämä hyödyt ovat kuitenkin riippumattomia hyönteisten käyttämisestä ihmisravinnoksi.
Ympäristönäkökulmaan liittyen hyönteisruoassa on eräs huomioitava asia, joka vaikuttaa sen hyväksyttävyyteen. Tuottaakseen pienennyksen ruoantuotannon kokonaiskuormaan, tulee hyönteisruoan korvata jotain jo olemassa olevaa, enemmän kuormittavaa tuotantoa. Mikäli hyönteistuotanto tulee muun eläintuotannon lisäksi ja rinnalle, sen vaikutus on tilannetta heikentävä.
Mahdollinen skenaario, joka heikentää tilannetta voisi olla, että suomalaiset korvaavat omassa aterioinnissaan joka kymmenenennen sianliha-aterian hyönteisvalmisteella. Teurassikamäärissä tämä tarkoittaa noin 200 000 sikaa. Mikäli sikatuotantoa ei sopeuteta pienentyneeseen kysyntään, siirtyvät ”ylijääneet” siat vientiin, jolloin täällä tehtyjen ympäristön kannalta positiivisten kuluttajavalintojen vaikutukset muuttuvat negatiivisiksi kokonaiskuorman kasvaessa. Tämän ongelman ratkaisemisessa keskeisessä roolissa eivät ole siis kuluttajat, vaan nykyiset ja alalle tulevat uudet tuottajat. Millaista ympäristökuormaa he ovat valmiita tuottamaan?
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin näkökulma
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin näkökulmasta hyönteisten tuotanto voi olla hyväksyttävää. Keskeistä tässä tarkastelussa on, voidaanko hyönteisille taata niiden elämälle sopivat olot tuotannossa.
Hyönteiset ovat verraten vähään tyytyväisiä eläimiä, joten on uskottavaa, että tuotanto on mahdollista järjestää siten, että erityisen suuria hyvinvointiongelmia ei synny. Hyönteisten hyvinvointia voi tarkastella Brambellin viiden vapauden avulla. Nämä alun perin 60-luvun puolivälissä Brambellin komitean raportissa luodut ja edelleen 90-luvulla John Websterin tarkentamat vapaudet ovat tarkoitettu eläintuotannon ohjenuoraksi. Vapaudet ovat: vapaus nälästä ja janosta, vapaus epämukavuudesta ja kylmästä, vapaus kivusta, vammoista ja sairauksista, vapaus pelosta ja stressistä, sekä vapaus luontaista käyttäytymistä rajoittavista tekijöistä. (Van Huis ym. 2013, 65; De Goede ym. 2013; Mellor 2016). Nämä vapaudet voi ymmärtää myös eläinten hyvinvointioikeuksina, oikeuksina, jotka ovat voimassa tuotanto-olosuhteissa ja ovat riippumattomia perustavammista oikeuksista, kuten oikeudesta elämään (McCausland 2014; Mellor 2016, 4).
Selkärankaisista puhuttaessa ehkä merkittävimmät puutteet liittyvät vapauteen luontaista käyttäytymistä rajoittavista tekijöistä. On luultavaa, että tämä vapaus on helpompi taata hyönteisille, kuin suurikokoisille selkärankaisille. Monet ihmisravinnoksi kasvatettavat hyönteiset viihtyvät luonnostaan suurina parvina. Näin esimerkiksi tavanomaisessa eläintuotannossa esiintyvät ahtauden tuottamat ongelmat ovat vähäisempiä. Tulee kuitenkin muistaa, että eri eläimillä on erilaisia käyttäytymistarpeita, eikä se mikä on hyvä jauhopukin toukalle välttämättä ole hyvä sirkalle. Joillain sirkkalajeilla on voimakas muuttotarve tietyssä elämänsä vaiheessa, eikä ole selvää, miten tämän tarpeen estäminen vaikuttaa eläimiin (De Goede ym. 2013, 240).
Jos on niin, että hyönteisiä on mahdollista kasvattaa siten, että niille koituvat vapauksien menetykset ovat vähäisempiä kuin selkärankaisia kasvatettaessa, on hyönteisten kasvattaminen hyvinvointinäkökulmasta suotavampaa kuin selkärankaisten kasvatus.
Tässä ilmenee kuitenkin vastaava riski kuin ympäristönäkökulmassa. Tuottaakseen positiivisen muutoksen eläintuotannon kokonaishaittaan eläimille, tulee hyönteistuotannon korvata jo olemassa olevaa tuotantoa. Mikäli hyönteistuotanto tulee vallitsevan tuotannon rinnalle, lisäten eläinten tuotantoa kokonaisuutena, vähäinenkin haitta kertautuu nopeasti.
Leikkaavia näkökohtia
Kannan muodostamista ei varmaankaan helpota, että näkökulmat myös leikkaavat toisiaan vastuullisuuden ja osallisuuden kysymyksissä. Osallisuudessa haitan tuottamiseen ja siitä seuraavassa vastuullisuudessa on erilaisia tasoja, joita tulee tarkastella kaikissa edellisissä näkökulmissa. Haitan tuottamisessa voi erottaa kolme tasoa, tahallinen, mahdollistava ja salliva. Näiden moraalisessa merkityksellisyydessä on eroa, pelkkä lopputulos ei ole ratkaisevaa (Lippert-Rasmussen, 2015).
Vastuullisuus sellaisista haitoista, joihin meillä ei ole suoraa vaikutusmahdollisuutta on hankala kysymys. Hyönteiskysymykseen liittyen tällaisia haittoja ovat ainakin eläimille koituvat hyvinvointipuutteet, mahdollinen ympäristökuorman kasvaminen, kasvienviljelyn ohessa kuolevien luonnonvaraisten eläinten menetykset, sekä tietysti kasvatettavien eläinten elämän päättyminen. Nämä ovat sellaisia haittoja, joita olemme yksilöinä joko mahdollistamassa tai sallimassa, ellemme ole peräti osattomia niiden syntyyn.
Vastuullisuutta ruoantuotannon kaltaisissa laajoissa vyyhdeissä tulee tarkastella kuitenkin myös kollektiivisena kysymyksenä. Syntyvät haitat ovat yhteistoimintamme aiheuttamia. Tällöin merkitykselliseksi muodostuu roolimme yhteiskunnassa ja käytännölliset vaikutusmahdollisuutemme haittojen syntyyn. (Hormio 2013, 112)
Näitä kolmea näkökulmaa voi vielä tarkastella eräänlaisella kulttuurisen tai ekologisen modernisaation ja murroksen skaalalla. Murroksella tarkoitetaan merkittävää muutosta niihin perusteisiin, joilla yhteiskunnallista toimintaa ohjataan. Modernisaatio ei tähtää varsinaiseen suunnanmuutokseen, vaan tavoitteena on saada nykyinen järjestelmä toimimaan jatkuvuuden kannalta kestävällä tavalla. (Massa 2009; Dobson 2007)
En tässä kuitenkaan lähde käsittelemään asiaa lyhyttä mainintaa enemmän. Tiivistäen voi sanoa, että eläinoikeusnäkökulma kyseenalaistaa koko nykyisenkaltaisen eläinten hyödyntämiseen perustuvan ruoantuotantojärjestelmän mielekkyyden. Näin se on yhteensopiva ekologisen murroksen ajatuksen kanssa. Ympäristönäkökulma edellyttää myös merkittäviä muutoksia niihin tapoihin ja tavoitteisiin, joita ruoantuotannolle asetamme. Voi olla kuitenkin liioittelua puhua merkittävästä murroksesta. Hyvinvointinäkökulma sen sijaan toimii selkeästi nykyisessä kehyksessä ilman suurempaa muutospainetta. Pääasiallisena pyrkimyksenä on tehdä asioita hieman paremmin.
Lopuksi
Hyönteiskysymyksen kautta avautuu hyvin laaja joukko erilaisia ongelmia, joita tulee harkita, kun toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan. Toivottavasti tästä tuli lukijalle enemmän inspiraatiota, kuin moninaisuuden alle tukahtumisen tunnetta.
Tässä kirjoituksessa en lainkaan käsitellyt ravitsemuksellisia näkökohtia, ruoan globaaleja kohtaanto-ongelmia ja niihin vaikuttamista, laajamittaisen hyönteiskasvatuksen enkä ihmisten inhoreaktioiden merkityksellisyyttä tuotannon kannalta. Mahdollisia kysymyksiä, jotka koskettavat hyönteisten hyödyntämistä, on siis enemmänkin.
En epäile, etteikö hyönteisruoka tulisi yleistymään kauppojen hyllyillä. On luultavaa, että tulevina vuosina Suomessa hyönteisiä käytetään ruokana melko yleisesti. Aika kuitenkin näyttää, tuleeko hyönteisruoasta nykyisen bulkkilihan korvaaja, vai jääkö se marginaalisemmaksi erikoisuudeksi.
Lähteet
Dobson, Andrew. 2007. Green Political Thought. 4.p. London and New York: Routledge. http://www.tandfebooks.com/isbn/9780203964620.Fischer, Bob. 2016. ”Bugging the Strict Vegan”. Journal of Agricultural and Environmental Ethics 29 (2). Springer Netherlands:255–63. https://doi.org/10.1007/s10806-015-9599-y.
Goede, D.M. De, J. Erens, E. Kapsomenou, ja M. Peters. 2013. ”Large scale insect rearing and animal welfare”. Teoksessa The ethics of consumption. The citizen, the market and the law, toimittanut Helena Röcklinsberg ja Per Sandin, 236–42. Wageninen Academic Publishers.
Hormio, Säde. 2013. ”Osallisuusvastuu ilmastonmuutoksesta”. Teoksessa Ajatuksia ilmastoetiikasta, toimittanut Teea Kortetmäki, Arto Laitinen, ja Mikko Yrjönsuuri, 103–19. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5279-2.
Huis, Arnold Van, Joost Van Itterbeeck, Harmke Klunder, Esther Mertens, Giulia Muir, ja Paul Vantomme. 2013. Edible insects. Future prospects for food and feed security. FAO. http://www.fao.org/docrep/018/i3253e/i3253e.pdf.
Lippert-Rasmussen, Kasper. 2015. ”Are Enabling and Allowing Harm Morally Equivalent?” Utilitas 27 (3):366–83. https://doi.org/10.1017/S0953820815000035.
Massa, Ilmo. 2009. ”Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen paradigmat ja keskeisimmät suuntaukset”. Teoksessa Vihreä teoria, toimittanut Ilmo Massa, 9–46. Helsinki: Gaudeamus.
McCausland, Clare. 2014. ”The Five Freedoms of Animal Welfare are Rights”. Journal of Agricultural and Environmental Ethics 27 (4):649–62. https://doi.org/10.1007/s10806-013-9483-6.
Mellor, David. 2016. ”Updating Animal Welfare Thinking: Moving beyond the “Five Freedoms’ towards “A Life Worth Living’”. Animals 6 (3). MDPI Publishing:21. https://doi.org/10.3390/ani6030021.
Telkänranta, Helena. 2015. Millaista on olla eläin? Kirjokansi. Helsinki: SKS.
Tähän blogikirjoitukseen viitataan artikkelissa Santaoja, Minna ja Niva, Mari (2018)
VastaaPoistaHyönteissyönnin etiikka, ekologia ja estetiikka. Niin & näin
https://netn.fi/node/7346
Kirjoittajat kiinnittivät huomiota siihen, että hyönteisiä ei kovinkaan usein pidetä _eläiminä_ kuten tässä kirjoitelmassa.