Tieteellisen työskentelyn ongelmista

tldr; Osa tieteellistä työtä on arvioida omaan työskentelyyn liittyvien vääristymien esiintymistä. Eräs keino on kirjoittaa mahdollisia ongelmia auki käyttäen apuna omaan aiheeseen liittyviä tapauksia, joissa ongelmia ilmenee. Omien mahdollisten vääristymien havaitsemisessa auttaa tutkimushypoteesien muodostaminen ja tutkimukseen liittyvien olettamien laittaminen paperille.

Olen suhteellisen vähän ajan sisään törmännyt kahteen ympäristöaiheiseen uutiseen, jotka herättävät kysymyksiä asiantuntijuudesta ja luotettavasta tiedosta. Ensimmäinen, joka osui eteeni, käsitteli 68 tutkijan antamaa julkilausumaa Suomen kansallisen metsästrategian ongelmista ja sen ristiriitaisista tavoitteista. Toinen uutinen kertoi, miten suurten ruokatalojen tilaaman suomalaisen naudanlihan ilmastovaikutuksia selvittävän raportin päätelmät ovat harhaanjohtavia, jolleivat peräti valheita.

Tutkimushypoteesien muodostamisesta

Tässä kirjoituksessa en varsinaisesti ole kiinnostunut noiden uutisten sisällöstä, vaan pikemminkin omaan työskentelyyni liittyvistä ongelmista. Valmistelen artikkelia siitä, miten kirjallisuudessa esiintyvät ympäristöfilosofiset, -poliittiset ja -sosiologiset teoriat ilmenevät todellisessa luonnonsuojelutyössä. Kirjallisuudesta voi poimia erilaisia ympäristöpoliittisia näkemyksiä, joita voi asetella ikään kuin liukusäätimen ääripäiksi. Eräs pari on muun muassa Ilmo Massan käsittelemä ekologinen modernisaatio, vastaparinaan kulttuurisen murroksen (cultural turn) diskurssi. Keskusteltaessa asiantuntijoiden kanssa siltahankkeista, tai muista luontoon vaikuttavista maankäyttötoimista, puheesta voi kuulla osia, jotka asettuvat lähemmäs sitä tai tuota ääripäätä. Asiantuntijoita käytännön luonnonsuojelutyössä ovat luonnonsuojelujärjestöjen hallitusten jäsenet ja toimihenkilöt sekä kunnan viranhaltijat, joiden vastuulla on kunnan ympäristöstrategian tavoitteiden mukainen maankäyttö- ja kaavoitussuunnittelu. Hypoteesini on, että tuon mainitun näkemysparin osalta puhe sijoittuu enemmän ekologisen modernisaation suuntaan kuin kulttuurista murrosta ajamaan. 

Ekologinen modernisaatio on tuttua poliittisista ohjelmista, joissa pyritään korostamaan teknisiä keinoja ympäristöongelmien ratkaisussa tai vähentämisessä. Ekotehokkuuden lisääminen Eko- tai materiaalitehokkuuden lisääminen, uusiutuvaan energiaan siirtyminen, sähköhenkilöautojen tukeminen polttomoottoriautojen sijaan tai kaupunkirakenteen tiivistäminen, ovat poliittisista ohjelmista tuttuja ekologisen modernisaation diskurssiin kuuluvia tavoitteita. Vähemmän esitetään kuluttamisen rajoittamista, energiankäytön vähentämistä, työpaikkojen ja asumisen yhdistämistä tai lähentämistä liikkumistarpeen vähentämiseksi tai asumisväljyyden tiukentamista. Nämä viimemainitut kuuluvat ennemmin kulttuurisen murroksen piiriin, jolla on vähemmän puoluepoliittista toteutettavuutta.

Alkuolettamani, jota pyrin testaamaan keskusteluilla luonnonsuojelun asiantuntijoiden kanssa, on että luonnonsuojelupuhe on likempänä poliittisesta keskustelusta tuttua modernisaatiopuhetta, eikä kovin vahvaa kulttuurista murrosta, tai elämäntapojen muutosta ajeta. Toinen olettamani on, että yhdistysten aktiivien puheessa esiintyy enemmän kulttuuriseen murrokseen viittaavia seikkoja kuin viranhaltijoiden puheessa. Ensimmäinen olettama tuskin kuulostaa kovinkaan yllättävältä, sillä toimivathan käyttämäni asiantuntijat samassa poliittisessa todellisuudessa kuin me muutkin kuntalaiset. Toinenkin hypoteesini vaikuttaa ymmärrettävältä, sillä yhdistyksissä ei olla työn puolesta jatkuvasti sidoksissa kunnan strategioihin, joille viranhaltijat jatkuvasti altistuvat ja joiden kanssa yhteensopivia päätöksiä heidän tulee työssään tehdä. Nollahypoteesit (hypoteesit joita testataan aineistoa analysoimalla) ovat usein juuri tällaisia, itsestäänselvyyksiltä tuntuvia ja hyvin usein myös oikeaan osuvia. 

Metsänkäyttö ja kysymys ”ketä pitäisi uskoa?”

Viittaamistani uutisista ensimmäistä käsittelin Totuus ja tolkku –filosofiakerhossa, johon sain kutsun muutaman tunnin varoitusajalla tulla paikkaamaan sairaustapauksen vuoksi käynyttä peruutusta. Kerhossa keskustellaan alustajan antamien ajatusitujen ja kysymysten kautta. Käytin otsikkoa ”Ketä pitäisi uskoa?” ja varsinaisena keskusteltavana kysymyksenä oli, että miten perustella verrannollisten selitysten välillä tapahtuva valinta. 

Kerpun ollessa mukana siinä valinnassa, jossa päätetään ketä pitäisi uskoa, valinta on helppo. Kreisi-Kerppu ei salli auktoriteettinsa kiistämistä!

Kansallinen metsästrategia perustuu pitkälti Luonnonvarakeskuksen tuottamiin tutkimustuloksiin. Luke on maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen (MTT), metsäntutkimuslaitoksen (Metla), riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ja maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) vuonna 2015 yhdistyessä muodostunut valtiollinen tutkimuslaitos, jonka ”tutkijat ja asiantuntijat tuottavat uusia ratkaisuja suomalaisen biotalouden kestävään kehittämiseen ja uusien elinkeinojen edistämiseen”. Tutkimustyön lisäksi Lukella on luonnonvaroja koskevia lakisääteisiä viranomaistehtäviä.  Lukea voi hyvällä syyllä pitää luotettavana tiedontuottajana. 

Tutkijoiden julkilausumassa todetaan, että ”Toteutuessaan [kansallisessa metsästrategiassa esitetty] hakkuiden ja puunkäytön lisääminen heikentää luonnon monimuotoisuutta ja kiihdyttää ilmastonmuutosta. Allekirjoittajat ovat huolissaan siitä, ettei näihin vaikutuksiin liittyvä tutkimustieto ole välittynyt päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle oikein”. Julkilausumassa esitetään perusteluja edellisen tueksi ja lisäksi vielä erillisessä liitteessä joukko keskeistä tutkimuskirjallisuutta aiheesta. Allekirjoittaneet eivät ole myöskään mitä sattuu porukkaa, vaan metsä- ja ympäristöalan ammattilaisia. Tutkijaryhmää voi hyvällä syyllä pitää luotettavana tiedontuottajana.

Totuus ja tolkku – filosofiakerhossa yritettiin etsiä vastausta kysymykseen, miten näistä luotettavana pidettävistä tiedontuottajista, joiden näkemys eroaa selvästi toisistaan, valitaan toinen ja miten valinta perustellaan. Kerhossa nousi kaksi tekijää esiin. Ensinnäkin esitystapa voi vaikuttaa valintaan. Esitystavan selkeys on etu aina, ja erityisesti kun maallikko (kuten minä olen tuossa metsänkasvuasiassa) tekee harkintaansa. Jos hyvin tuotetusta tiedosta ei saa selvää niin, että lukijalle muodostuu oikea kuva tiedon sisällöstä, jää tieto helposti huomiotta. Arkisena esimerkkinä tällaisesta on, että meistä jokainen on luultavasti joskus ollut kuuntelemassa esitelmää, jossa esitelmöitsijä on käyttänyt tekstiä täynnä olevia kalvoja, jotka on sitten lukenut pikaisesti lävitse. Ei muodostu oikeaa kuvaa sisällöstä, olipa miten hyvää tahansa. 

Toinen, enemmänkin keskusteluttanut tekijä on puoluepoliittisen vaikutuksen arviointi, joka vaihtoehtoihin tutustujan pitäisi pyrkiä käymään lävitse. Voi olettaa, että Maa- ja metsätalousministeriö strategiaa muodostaessaan noudattaa valtion yleistä politiikkaa samalla kun muodostaa sitä, eikä ministeriötä voi pitää aivan yhtä riippumattomana elimenä kuin yliopistoissa työskenteleviä tutkijoita. Ero tutkijaryhmän ja ministeriön välillä on hieman samankaltainen kuin edellä esittämäni hypoteesi yhdistystoimijoiden ja viranhaltijoiden luonnonsuojelupuheen eroista. Poliittisen vaikutuksen arviointiin kuuluu myös, että vaikutusta ei tarpeettomasti liioittele. Ministeriöt eivät ole olemassa varsinaisesti sitä varten, että kansalaisia sumutettaisiin, vaan pääsääntöisesti ne pyrkivät pitkäjänteiseen strategiseen ohjaukseen, eikä luultavasti ole liioittelua väittää niiden oman sisäisen vitkansa ansiosta myös pehmentävän puoluepoliittisessa toiminnassa esiintyvien tempoilujen siirtymistä käytäntöön. Poliittisessa ohjauksessa olevan elimen toimintaa on syytä tarkastella kriittisesti, kuitenkaan sen käsinukkemaisuutta liioittelematta.

Ilmastoystävälliset naudat, saako sitä mitä tilaa?

Toinen uutinen, johon törmäsin, käsittelee Newsbrokers-yhtiön suurille ruokataloille tuottamaa asiantuntijahaastatteluihin perustuvaa raporttia. Raportin perusteella ainakin Valio ja MTK ovat tiedottaneet suomalaisen naudanlihatuotannon olevan poikkeuksellisen ilmastoystävällistä. Uutisen ja raportin puutteellisuutta ruotineen Henrik Rydenfeltin mukaan raportissa esiintyneet haastattelut eivät kuitenkaan tue esitettyjä väitteitä ilmastoystävällisyydestä. 

Tässä tapauksessa näyttää selvältä, että raportin toimittaja on tarkoituksella, joko tilaaja-asiakkaiden ilmaisemasta toiveesta tai näiden oletetusta toiveesta, tuottanut raportin, joka tukee tilaajien toiveita näyttäytyä ympäristöystävällisinä toimijoina. Tuloksena kritiikin mukaan on siis raportti, joka ei perustu haastatteluihin, vaikka haastattelut raportissa esiintyvätkin.

Eräänlaisena sivujuonteena tähän voi ajatella, että vaikka saisikin juuri sitä, mitä tilaa, voi saada nipun muutakin ihan ilmaisina kylkiäisinä. Tästä raportin harhaanjohtavuudesta ja sen perusteella tiedotettujen väitteiden virheistähän on noussut pienoinen kohu. Kohu ei laajuudeltaan ole ehkä sitä luokkaa kuin monet somekohut, mutta silti se on ylimääräinen painolasti raportin tilanneille.

Silmu pääsääntöisesti saa mitä tilaa. Joskus jopa ongelmaksi asti.

 Omista preferensseistä

Omat preferenssini edellä kuvatuista uutisoinneista vaikuttavat toki siihen, mitä haluan uskoa. Metsästrategiatapauksessa uskon tutkijaryhmän julkilausuman olevan paikallaan ja kansallisen metsästrategian olevan liiallisen optimistinen asetetuissa metsänkäyttötavoitteissa. Uskoni ei perustu strategiassa mainitun tai julkilausuman liitteenä annetun tutkimustiedon arviointiin, eikä edes kovin vahvasti poliittisessa ohjauksessa olevan elimen (ministeriö) epäilyyn. Suurimpana tekijänä tässä valinnassa on luultavimmin toiveeni poliittisesta muutoksesta enemmän kulttuurisen murroksen suuntaan, minkä kanssa yhteensopivaa olisi, että metsänkäyttöä supistettaisiin, tai ei ainakaan kasvatettaisi.

Siinä missä metsänkäyttötapauksessa on kyse luotettavan tiedon valitsemisesta hyvistä vaihtoehdoista, on lihakarjatapauksessa minun kannaltani kyse luotettavan tiedon tuottamisesta. Kyse on siis vanhasta, kaikille tutkimusetiikan perustiedot opetelleille tutusta eettisestä ongelmasta, miten välttää erilaisia tiedollisia vääristymiä. Halu uskoa Newsbrokersin raporttiin sen enempää kuin raportin kritiikkiinkään ei ole vastaavalla tavalla merkittävä kuin metsätapauksessa, sillä raportti on vain yksinkertaisesti huonosti tehty, eikä sitä voi pitää luotettavana tieteellisenä esityksenä. 

Raportissa on silti merkittävä samankaltaisuus oman työni kanssa. Siinä käytettiin asiantuntijahaastatteluja. Kun itse tässä keväällä ja kesällä keskustelen paikallisten luonnonsuojeluasiantuntijoiden kanssa, tuotan itselleni vastaavan aineiston kuin raportin tekijöillä oli käytettävänään. Kun käyn keskusteluja lävitse ja mietin, miten luonnonsuojelupuhe asettuu erilaisille asteikoille, jotka on tutkimuskirjallisuuden perusteella muodostettu, teen tulkintaa asiantuntijan ja itseni välisestä keskustelusta. Tällaisessa tilanteessa on riski tiedollisten vääristymien, erityisesti vahvistusvinouman, esiintymiseen. On mahdollista, että tulkintaa tehdessään tulkitsija poimii aineistostaan omia käsityksiään tai odotuksiaan tukevia osia samalla kun muuhun viittaavia osia jää huomiotta. Tällaiset vinoumat ovat tiedostamattomia (tiedostetussa muodossaan ne ovat tahallista vääristelyä), joten niiden havaitseminen voi olla hyvin vaikeaa.

Miten näitä vääristymiä voi sitten välttää? Esimerkiksi juuri näin kuin tässä olen tehnyt. Osa tieteellistä työskentelyä on oman työskentelynsä jatkuva arviointi ja siinä piilevien ansojen hahmottelu. Artikuloimalla mahdollisia ongelmia, on niiden tunnistaminen ja väistäminen paremmin mahdollista.

 

Lähteet:

Tutkijoiden julkinen kirje: Suomen metsänkäyttösuunnitelmat eivät hillitse ilmastonmuutosta ja ovat uhka monimuotoisuudelle. 24.3.2017 http://yle.fi/uutiset/3-9526811

 

Tutkijoiden antama julkilausuma http://www.bios.fi/julkilausuma/

 

Kansallinen metsästrategia 2025 http://mmm.fi/kms

 

Luke – Luonnonvarakeskus https://www.luke.fi/luke/

 

Suomalainen nauta ei kiihdytä ilmastonmuutosta? Valiota ja MTK:ta syytetään vaikutusten kaunistelusta 30.3.2017 http://yle.fi/uutiset/3-9532583

Rydenfelt Henrik: Kuka nielee valioidut faktat 10.3.2017 http://etiikka.fi/kuka-nielee-valioidut-faktat/

 

Ilmastonmuutos ja naudanlihan tuotanto suomessa http://www.newsbrokers.fi/ladattavat-reportaasit/

 

Jos ympäristöteoriat alkavat kiinnostaa, voi vilkaista vaikka

Massa, Ilmo, ed. 2009. Vihreä Teoria. Helsinki: Gaudeamus.

Dobson, Andrew. 2016. Environmental Politics. A Very Short Introduction. Oxford: Oxford University Press.

Dobson, Andrew. 2007. Green Political Thought. 4^th ed . London and New York: Routledge.