sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Omena päivässä pitää degun likellä

Toukokuun 21. Tampereella Vegfestillä puhutaan ruuan filosofiaa. Paikalla on kaksi etevää bioeetikkoa keskustelemassa. Keskustelun järjestää Turun akateeminen eläinoikeusseura.

Tämä kuva ihan aavistuksen verran sivuaa teemoja. Kirjoitan keskustelusta myöhemmin tarkemmin, mutta suurin piirtein aitous, turvallisuus ja tiedon määrä ja laatu ovat aiheina. Ehkä tuohon tietomäärään ja -laatuun liittyen kuva degusta.

Mutka rohmuaa omenoita aina tilaisuuden saadessaan. Kyllä Silmukin niin tekee, ei vaan mahtunut samaan kuvaan, koska omena on sellainen herkku, että sitä ei jaeta. Menee tappeluksi, jos omenan äärellä ollaan näköyhteydessä.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tehtävänä on muodostaa yleisen tason ravitsemussuosituksia kansalle. Ne ovat suuntaa antavia ja niiden käytössä oman ruokavalion suunnittelussa kannattaa käyttää hieman myös omaa tolkkua.
Koska ravintoaineiden yksilöllinen vaihtelu voi olla huomattava, on suositusluvut laskettu keskimääräisen tarpeen ja sen hajonnan perusteella niin suureksi, että se vastaa koko terveen, kohtalaisesti liikkuvan väestön tarvetta. Ravintoainesuositukset edustavat suositeltavaa saantia pitkähköllä aikavälillä, esimerkiksi kuukauden aikana.(VRN.)

No miten omenaa rohmuava degu tähän liittyy? Juuri tuon yksilöllisen vaihtelun kautta. Voimassa olevissa suosituksissa sanotaan, että kasviksia ja hedelmiä tulisi syödä puolen kiloa päivässä. Se on pari hedelmää, tomaatti ruuan kanssa ja kurkkusiivuja leivän päällä. Kauppaan voi mennä puntaroimaan: kelpo omppu on parisataa grammaa, keskikokoinen bansku 175 g, tomaatti satasen jne. Tuo puoli kiloa on oikeasti aika vähän, mutta siihenkään me suomalaiset emme pysty. Vain noin yksi viidestä meistä syö tuon määrän, eli 4/5 feilaa näin helpossa jutussa (Ovaskainen et. al., YLE).

En ole kokeillut, enkä aio kokeillakaan, josko Mutka pystyisi tuohon puolen kilon mättämiseen. Kaveri itse painaa vähä reilun parisataa grammaa, mutta luulen että se ainakin urheasti yrittäisi syödä tuplasti massansa. Ehkä tyydyn Mutkan ruokailun säätelyssä siihen, että suositus on keskimääräinen, eikä ehdoton vaatimus.

Ovaskainen, Marja-Leena; Männistö, Satu; Tapanainen, Heli; Raulio, Susanna; Virtanen, Suvi; Peltonen, Markku (2015): Aikuisten ruokavaliossa tarvitaan terveyttä edistäviä muutoksia, Tutkimuksesta tiiviisti: 2015_035, THL, saatavilla http://www.julkari.fi/handle/10024/128984

VRN: "Suomalaisten ravitsemussuositusten lähtökohtana on suomalaisten terveys ja kansallinen ruokakulttuuri", saatavilla http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/ravitsemussuositukset/suomalaiset+ravitsemussuositukset/

YLE (27.3.2016), "Miksi niin harva noudattaa virallisia ravintosuosituksia? Viisi vastausta kysymykseen", saatavilla http://yle.fi/uutiset/miksi_niin_harva_noudattaa_virallisia_ravintosuosituksia_viisi_vastausta_kysymykseen/8748989

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti