Luonnon ja ympäristön määritelmistä

tl;dr Tänään 5.6. vietetään maailman ympäristöpäivää. Keväällä luennoin mielenfilosofian kurssilla mielen, ympäristön ja luonnon yhteydestä. Tässä lyhyesti siitä, että meille luontoa ei ole.

Ympäristö ja luonto eivät ole sama asia

 

Ympäristö ja luonto ovat kaksi eri asiaa, joten aloitan niiden määritelmillä. Molemmat määritelmät löytyvät tieteen termipankista.

Ympäristö: Ihmisyhteisön tai muun eliöryhmän kanssa vuorovaikutuksessa olevien ulkoisten olojen kokonaisuus.

Ympäristö on lähes helppo termi. Ulkoiset olosuhteet ovat hieman hankalasti rajattavissa, eli mitkä kaikki kuuluvat ulkoisiin olosuhteisiin. Täytyy huomata, että mikään eliö tai eliöjoukko ei ole eristyksissä toisista vastaavista, joten kaikki muut eliöt ja eliöjoukot ovat myös näitä ulkoisia vuorovaikuttavia olioita. Entä miten kauas vedetään vuorovaikutuksen raja? Tiedetään olevan sellainen asia kuin gravitaatio, eli se, että kaikki massalliset kappaleet vetävät toisiaan puoleensa, mistä seuraa, että kaikki kappaleet ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa.

Luonto: 1) Maaperä sekä vesi- ja ilmakehä kasveineen ja eläimineen varsinkin vain vähän tai ei ollenkaan ihmisen muokkaamana elinympäristönä.
2) Kaikki olemassa oleva; luonto sekä todellisten että mahdollisten tosiasioiden summana ja kokonaisuutena.

Ensimmäinen määritelmä on melko käytännöllinen ja kutakuinkin kaikkien ymmärtämä. Se on arjessa käyttökelpoinen. Luonnon toinen määritelmä sen sijaan ei ole arjessa käyttökelpoinen, koska se poimii kaiken olemassa olevan ja vielä hieman päälle. Luonto toisen määritelmän mukaan näyttää olevan ympäristö, johon ei vedetä vuorovaikutukselle rajaa.

Oravan ympäristö on osin päällekkäinen minun ympäristöni kanssa.

Luonto määrittyy ympäristön kautta

 

Olennaista on, että näissä määritelmissä LUONTO määrittyy YMPÄRISTÖN kautta. Luonto on elinympäristö jollekin, mutta ei ihmisille. Meillä elinympäristö on aina ihmisten muokkaamaa, useimmiten myös hyvin vahvasti, joten luonnon ensimmäinen määritelmä ei sovellu meihin. Voi sanoa, että meille luontoa ei ole kuin luonnon toisen määritelmän merkityksessä.

Sen sijaan meille on ympäristö ja voimme nähdä ja kokea luonnon toisten ympäristöinä. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisten eliöiden ja eliöyhteisöjen kanssa, joten olemme kosketuksessa myös muiden ympäristöihin. Ja tämä kosketuksissa oleminen selittää luonnon määritelmässä olevan sanan ”varsinkin” tuottaman lievän varauksen mahdollisuudelle, että myös ihminen voisi toimia luonnossa. Me emme ole täysin irrallisia luonnosta, vaan olemme yhteydessä siihen ympäristöjen välisen rajapinnan kautta.

Entä sitten?

 

Mitä tahansa teemme vaikuttaa myös muihin ja meillä tulisi olla tavoite, että meidän ympäristömme olisi sellainen, ettei se ole liian pahassa ristiriidassa muiden ympäristöjen kanssa.

Vaikka meille ei olisikaan luontoa, vaan vain ympäristömme, voi tuo ympäristö olla hyvinkin laaja. Ympäristöä ei tule ymmärtää vain siksi, mihin ylettää kädellä juuri koskettamaan tai joka näkyy silmien edessä. Kokemuksemme maailmasta, käsityskykymme, se mihin mielellämme ulotumme, on mittava. Toimimme aina suhteessa siihen mitä käsitämme ja tämä on ympäristömme.