Behaviorismista mielellisiin eläimiin
tl;dr Juttelin siitä, että mielellisyyden olettaminen voi tarjota parempia selityksiä kuin jokin muu. Tätä keskustelua on käyty jokusia vuoskymmeniä ja näyttää siltä, että mielellisyys alkaa vakiinnuttaa asemaansa.
Alustin Totuus ja tolkku - filosofiakerhossa siitä, miten eläinten käyttäytymisen tulkinta vahvasta behaviorismista kohti mielellisyyden olettamista vaikuttaa tehtävien tulkintojen selittävyyteen. Keskustelu eläinten mielellisyyden mahdollisuudesta on kestänyt joitakin vuosikymmeniä, eikä ole ollut mitenkään yksiselitteisen helppoa. Mielellisyyteen siirtymisessä voidaan puhua jonkinlaisesta tieteellisestä vallankumouksesta, jonka jälkeen tapa tehdä tiedettä muuttuu. Kyse on siirtymästä vanhasta aivan uudenlaiseen, joten vastustuskin on ymmärrettävää.
Tämä luotettavuus ei ole kuitenkaan mikään vakio, vaan pidemmän ajan kuluessa kehittynyt. Kehittyminen on luonnontieteissä ja myös filosofiassa aivan tyypillinen piirre. Tehdään tarkempia havaintoja, joilla malleja parannetaan, tai korjataan perusteluissa olevia virheitä, tarkennetaan argumenttia. Näin tiedon kasvu toimii normaalisti.
Thomas Kuhn kutsui tätä vakaata tiedon kasvun aikaa normaalitieteeksi. Normaalitieteen lisäksi ovat kuitenkin ne jotkin hetket tai ajatuskulut, jotka muuttavat tieteellisen ajattelun suuntaa merkittävällä tavalla. Näistä Kuhn käytti nimeä paradigmanvaihdokset. Tällaisessa vaihdoksessa tieteeseen otetaan mukaan jokin aikaisemmasta puuttunut lähtökohta, jonka ansiosta saadaan aikaan uusia ja mahdollisesti parempia selityksiä. Selittävyys on niin paljon parempi, että maailmaa ei enää oikein voi nähdä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Enää ei tehdä tiedettä parantamalla tai tarkentamalla, vaan aivan uudella tavalla.
Eräs tällainen muutos oli, tai on, eläinten mielellisyyden olettaminen. Tässä muutoksessa huomion arvoinen henkilö on Donald Griffin, joka jo 70-luvulla alkoi keskustelun eläinten mielellisyydestä. Tuolloin, ja osin edelleenkin, vallalla oli behavioristinen ajattelu, jossa mielellä ei ole osuutta tapahtumiin.
Griffin tekee erottelun aistimelliseen tietoisuuteen (perceptual conciousness) ja reflektiiviseen tietoisuuteen (reflective conciousness). Eläinten mielistä puhuttaessa tämä aistimellinen tietoisuus on se, mitä eläimillä ainakin on. Aistimellisuus on jo itsessään varsin laaja asia, joka pitää sisällään sen kaiken, mitä vaaditaan aistitiedon varassa maailmassa toimimiseen. Tähän kuuluvat suoran aistihavainnon lisäksi myös muistot, odotukset ja kyky hahmottaa olioita, joita ei ole olemassa. (Emt., 21.) Ajatellaan vaikka kettua, joka näkee kanin. Kani lähtee kettua pakoon huomatessaan tämän. Jos kani juoksee pensaan taitse, kettu voi oikaista pensaan toiselle puolelle, koska sillä on odotus siitä, että kani ilmestyy pian puskan takaa. Kettu siis hahmottaa tilanteen, jota ei vielä ole olemassa.
Reflektiivinen tietoisuus on tätä laajempi kokonaisuus, jossa mieli on tietoinen siitä, että ajattelee tai tuntee tietyllä tavalla. Tässä tietoisuudessa ollaan selvillä omista ajatuksista sekä niistä asioista, joita ajatellaan. Griffin kuvailee tätä jonkinlaiseksi introspektioksi lisättynä kyvyllä ajatella myös toisten ajatuksia. (Emt., 21.)
Griffin sekä muut hänen laillaan ajattelevat olettavat siis eläimille tietoisen mielen. Erityisesti hänen kuvaamansa aistimellinen tietoisuus esiintyy myös muissa eläimissä kuin ihmisissä. Hän ei kuitenkaan kiellä sitä mahdollisuutta, että myös reflektiivinen tietoisuus olisi mahdollinen muissakin. Meissäkään tätä reflektiivistä tietoisuutta ei esiinny välttämättä jatkuvasti, arkinen toimintamme voi olla varsin pitkälle aistimellista. Ero pelkkään mekaaniseen tarkasteluun on hyvin selvä. Mutta lisäksi tässä on huomattava ero myös pelkän kognition oletukseen, mikä voi sisältyä myös behaviorismiin esimerkiksi oppimisen yhteydessä. Kognitio on tiedon käsittelyä, määritelmällisesti ”tietoisuuden tietoa hankkiva ja käsittelevä ulottuvuus”, joka voidaan erottaa tietoisuuden muista ulottuvuuksista, kuten odotusten tai uskomusten muodostamisesta.
Eläinten mielten olettamisessa on kyse siitä, että jos jokin näyttää intentionaaliselta, oletetaan, että se on. Ja tämän oletuksen varassa tehdään eläimen toiminnan tarkastelu. Ja jos muodostettava selitys on aiempaa parempi, on olettama järkevä ja mahdollisesti maailman vanhalla tavalla näkemisen muuttava kuhnilaisessa mielessä.
Griffin, Donald R. 2001. Animal Minds : Beyond Cognition to Consciousness. Chicago: University of Chicago Press.
Kuhn, Thomas S. 1994. Tieteellisten Vallankumousten Rakenne. Helsinki: Art House.
Alustin Totuus ja tolkku - filosofiakerhossa siitä, miten eläinten käyttäytymisen tulkinta vahvasta behaviorismista kohti mielellisyyden olettamista vaikuttaa tehtävien tulkintojen selittävyyteen. Keskustelu eläinten mielellisyyden mahdollisuudesta on kestänyt joitakin vuosikymmeniä, eikä ole ollut mitenkään yksiselitteisen helppoa. Mielellisyyteen siirtymisessä voidaan puhua jonkinlaisesta tieteellisestä vallankumouksesta, jonka jälkeen tapa tehdä tiedettä muuttuu. Kyse on siirtymästä vanhasta aivan uudenlaiseen, joten vastustuskin on ymmärrettävää.
Tieteen kehittyminen
Tiede ja tietämyksemme toimii pitkälti oikeutettujen olettamien varassa. Oletamme, että huomenna aurinko nousee, vaikkei pilviverhon takaa näkyisikään. Tämä oletuksemme on oikeutettu sikäli, että ei ole olemassa mitään todistusaineistoa päinvastaisesta. Sen sijaan meillä on hyvää todistusaineistoa siitä, miten fysikaalinen maailma toimii: kappaleet kulkevat avaruudessa hyvin ennustettavalla tavalla ja tälle ennustettavuudelle on olemassa luotettavia matemaattisia malleja.
Tämä luotettavuus ei ole kuitenkaan mikään vakio, vaan pidemmän ajan kuluessa kehittynyt. Kehittyminen on luonnontieteissä ja myös filosofiassa aivan tyypillinen piirre. Tehdään tarkempia havaintoja, joilla malleja parannetaan, tai korjataan perusteluissa olevia virheitä, tarkennetaan argumenttia. Näin tiedon kasvu toimii normaalisti.
Thomas Kuhn kutsui tätä vakaata tiedon kasvun aikaa normaalitieteeksi. Normaalitieteen lisäksi ovat kuitenkin ne jotkin hetket tai ajatuskulut, jotka muuttavat tieteellisen ajattelun suuntaa merkittävällä tavalla. Näistä Kuhn käytti nimeä paradigmanvaihdokset. Tällaisessa vaihdoksessa tieteeseen otetaan mukaan jokin aikaisemmasta puuttunut lähtökohta, jonka ansiosta saadaan aikaan uusia ja mahdollisesti parempia selityksiä. Selittävyys on niin paljon parempi, että maailmaa ei enää oikein voi nähdä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Enää ei tehdä tiedettä parantamalla tai tarkentamalla, vaan aivan uudella tavalla.
Eräs tällainen muutos oli, tai on, eläinten mielellisyyden olettaminen. Tässä muutoksessa huomion arvoinen henkilö on Donald Griffin, joka jo 70-luvulla alkoi keskustelun eläinten mielellisyydestä. Tuolloin, ja osin edelleenkin, vallalla oli behavioristinen ajattelu, jossa mielellä ei ole osuutta tapahtumiin.
Behaviorismi ja mielellisyys
Behaviorismissa on kolme keskeistä olettamaa:
- Oppiminen ja muut yksilökohtaiset tekijät selittävät sen, mikä ei ole suoraan eläinten rakenteellisten ominaisuuksien ohjaamaa. Perinnöllisten ominaisuuksien merkitys ohitetaan.
- Vain ulkoiset vaikutukset ja välittömästi havaittava käyttäytyminen tulee ottaa huomioon, kun selitetään mitä eläin tekee.
- Subjektiiviset mentaaliset kokemukset, erityisesti tietoinen ajattelu tulisi jättää huomiotta kahdesta syystä:
a. Ne ovat yksityisiä ilmiöitä, joita ei voi mitata. Niihin on pääsy vain sillä, joka kokee ne, joten mitään mitä niistä sanotaan ei voida objektiivisesti varmentaa.
b. Niillä ei ole vaikutusta käyttäytymiseen, vaan ovat aivojen toiminnan epifenomenaalisia oheisvaikutuksia. (Griffin 2001, 21.)
Griffin tekee erottelun aistimelliseen tietoisuuteen (perceptual conciousness) ja reflektiiviseen tietoisuuteen (reflective conciousness). Eläinten mielistä puhuttaessa tämä aistimellinen tietoisuus on se, mitä eläimillä ainakin on. Aistimellisuus on jo itsessään varsin laaja asia, joka pitää sisällään sen kaiken, mitä vaaditaan aistitiedon varassa maailmassa toimimiseen. Tähän kuuluvat suoran aistihavainnon lisäksi myös muistot, odotukset ja kyky hahmottaa olioita, joita ei ole olemassa. (Emt., 21.) Ajatellaan vaikka kettua, joka näkee kanin. Kani lähtee kettua pakoon huomatessaan tämän. Jos kani juoksee pensaan taitse, kettu voi oikaista pensaan toiselle puolelle, koska sillä on odotus siitä, että kani ilmestyy pian puskan takaa. Kettu siis hahmottaa tilanteen, jota ei vielä ole olemassa.
 |
| Kuvassa degu aivan selvästi kuvittelee jotain mitä ei ole. Esimerkiksi herkkuja pöydällä. |
Reflektiivinen tietoisuus on tätä laajempi kokonaisuus, jossa mieli on tietoinen siitä, että ajattelee tai tuntee tietyllä tavalla. Tässä tietoisuudessa ollaan selvillä omista ajatuksista sekä niistä asioista, joita ajatellaan. Griffin kuvailee tätä jonkinlaiseksi introspektioksi lisättynä kyvyllä ajatella myös toisten ajatuksia. (Emt., 21.)
Griffin sekä muut hänen laillaan ajattelevat olettavat siis eläimille tietoisen mielen. Erityisesti hänen kuvaamansa aistimellinen tietoisuus esiintyy myös muissa eläimissä kuin ihmisissä. Hän ei kuitenkaan kiellä sitä mahdollisuutta, että myös reflektiivinen tietoisuus olisi mahdollinen muissakin. Meissäkään tätä reflektiivistä tietoisuutta ei esiinny välttämättä jatkuvasti, arkinen toimintamme voi olla varsin pitkälle aistimellista. Ero pelkkään mekaaniseen tarkasteluun on hyvin selvä. Mutta lisäksi tässä on huomattava ero myös pelkän kognition oletukseen, mikä voi sisältyä myös behaviorismiin esimerkiksi oppimisen yhteydessä. Kognitio on tiedon käsittelyä, määritelmällisesti ”tietoisuuden tietoa hankkiva ja käsittelevä ulottuvuus”, joka voidaan erottaa tietoisuuden muista ulottuvuuksista, kuten odotusten tai uskomusten muodostamisesta.
Eläinten mielten olettamisessa on kyse siitä, että jos jokin näyttää intentionaaliselta, oletetaan, että se on. Ja tämän oletuksen varassa tehdään eläimen toiminnan tarkastelu. Ja jos muodostettava selitys on aiempaa parempi, on olettama järkevä ja mahdollisesti maailman vanhalla tavalla näkemisen muuttava kuhnilaisessa mielessä.
Griffin, Donald R. 2001. Animal Minds : Beyond Cognition to Consciousness. Chicago: University of Chicago Press.
Kuhn, Thomas S. 1994. Tieteellisten Vallankumousten Rakenne. Helsinki: Art House.
Kommentit
Lähetä kommentti