Eläinten valmistamisesta lemmikeiksi

Istuskelin taannoin työhuoneella ja kirjoittaessani erilaisista lisääntymisstrategioista kirjoitin muun muassa seuraavaa: "Esimerkkejä yhdistelmästrategiaa käyttävistä eläimistä voivat olla vaikkapa krokotiilit, jotka munivat satoja munia, mutta munien kuoriutumisen jälkeen kantavat poikasensa veteen ja suojelevat niitä kunnes ne ovat riittävän suuria selvitäkseen vähäisemmistä vaaroista. Myös monet piennisäkkäät, kuten hiiret tekevät tukuittain poikasia, mutta huolehtivat niistä verraten pitkään."

Kahvia hakiessa sitten hihittelin itsekseni tuolle "tukuittain poikasia".
 
Viime vuonna ennen joulua luokseni tuli asumaan neljä nuorta hiirtä eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Pyrin tietysti tarjoamaan niille mahdollisuuksieni mukaan sellaisen elinympäristön, että ne voisivat toteuttaa keskeisimpiä hiirenä olemisen tarpeitaan. Ihmisen kanssa asuessa hiiren elämä on kuitenkin aina jollain tavalla vajaata, mutta yritin parhaani.

Hiiret kerrostalossaan tutkimassa.

Nyt näistä neljästä hiirestä on hengissä enää yksi. Kaste kehitti kesällä itseensä kasvaimen ja vein sen lopetettavaksi. Kiila samoin sai kasvaimen, mutta kasvain kehittyi todella nopeasti, ihan muutamassa päivässä ja eräs aamu Kiila pötkötteli kuolleena terraariossa. Kulta kuoli tässä syksyllä. Sillä ei ollut näkyviä kasvaimia, mutta varsin lihavan näköinen se oli muihin verraten (ei kuitenkaan mitenkään liikuntakyvytön paskatankki, xl-kokoinen ehkä). Viimeisenä on enää Kuppi, jolla myös on hitaasti kehittyvä kasvain, joka ei vielä haittaa sen elämää. Luultavasti lähiviikkoina kuitenkin joudun viemään sen lopetettavaksi. Kupilla oli vuoden alussa jonkinlainen loisongelma, se raapi itseltään melkein kaikki karvat pois, ilmeisesti kutinan vuoksi. Vaivan sai onneksi hoidettua pois lääkärikäynnillä ja Strongholdilla.

Hiiret eivät ole mitään kovin pitkäikäisiä eläimiä, mutta väkisin tulee mieleen, että jotain on perustavalla tavalla vialla, kun kolmelle neljästä tulee kasvaimia alle vuoden ikäisenä. Nämä lemmikkijalostuksessa olleet hiiret ovat kaikki kovin kauniita ja oletan, että sukulinjoja on kehitelty nimenomaan ulkonäön vuoksi. Oletettavasti taustalla on sukusiittoisuutta, mikä altistaa muun muassa kasvaimille: samalla kun kauneusgeenejä saturoituu perimään, myös muita ominaisuuksia tuppaa kertymään.

Hiiret eivät ole ainoita, joita kehitellään ulkonäköominaisuuksien vuoksi. Tällaisesta tietyn ominaisuuden tavoittelusta voi mielestäni puhua eläimen reduktiosta ominaisuuteensa. Alla selvitän hieman, mitä tällä tarkoitan.

Eläimen reduktio ominaisuuteensa

Myös koirien sukulinjoja redusoidaan tiettyyn ominaisuuteen. Esimerkiksi shar-peit on redusoitu ihopoimuisuuteen. Tuo tietty haluttu ominaisuus on ratkaiseva sen suhteen, miten hyvänä shar-pei -yksilönä koiraa pidetään. Ollakseen kelpo shar-pei, koiran tulee olla ihopoimuinen.
Tästä reduktiosta käytetään nimitystä jalostus, mutta se on harhaanjohtava termi. Sanaan "jalostus" liittyy ajatus jaloudesta, mikä ei tietenkään kuvaa yksittäisen koiran tai hiiren ominaisuuksia. Ryppyinen koira ei ole yhtään sen jalompi kuin rypytön. Tässä vertailen muutamaa muuta termiä, jotka osuvammin voisivat kuvata sen mitä tällaisessa prosessissa haetaan.

Koe-eläinlinjoille tehdään aivan samaa. Joskus ennen nykyaikaista geneettiseen muokkaukseen perustuvaa koe-eläinkehittelyä toiminta oli pitkälti samanlaista kuin muillakin eläimillä. Lisääntymään valittiin haluttuja ominaisuuksia parhaiten ilmentäviä yksilöitä ja näiden jälkipolvista saatiin aikaiseksi riittävän tasalaatuisia yksilöitä koekäyttöön. Nykyisin jonkin halutun ominaisuuden saaminen, vaikkapa geenin X kantaminen, yksilöihin voi tapahtua nopeammin, vähemmin sukupolvin. Tavoiteltava asia ei sinänsä kuitenkaan juurikaan eroa vanhemmin menetelmin haetusta, nimittäin siitä, että tietty haluttu ominaisuus olisi kaikissa sukulinjan yksilöissä.

Koe-eläimeksi kasvatettu hiiri ei ole hiiri, vaan halutun ominaisuuden kantaja. Se on kovasti hiiren näköinen ja ehkä käyttäytyykin kuin hiiri, mutta tuossa kasvatusprosessin kontekstissa se on redusoitu haluttuun ominaisuuteen. Voi ihan luontevasti sanoa, että "ominaisuutta Y kantaa tämä koe-eläintuote, joka on hiiri" sen sijaan, että "tällä hiirellä on ominaisuus Y". Tässäkään ei ole kyse jalostuksesta, ominaisuutta Y kantava hiiri ei ole yhtään sen jalompi kuin sellainen, jolla tuota ominaisuutta ei ole.

Yksi mahdollisuus olisi tietysti puhua jalostuksesta samassa mielessä kuin esimerkiksi tukkipuusta jalostetaan lautaa ja muuta puutavaraa ja tästä sahatuotteesta edelleen jalostetaan huonekaluja. Tämäkään ajattelu ei täysin vältä mielikuvaa jaloudesta, mutta ainakaan siihen ei liity ihan niin voimakkaasti mielikuvaa jaloina pidetyistä luonteenpiirteistä tai ajatusta paremmuudesta. Ongelmana on kuitenkin, että koe-eläintuotteen kehittelyssä käsitellään sukulinjoja ja populaatioita, joskus useita sukupolvia kestävinä prosesseina. Tähän ei kovin hyvin istu analogia tukista, josta jalostetaan tuoli.

Populaatiotasolla voisi olla osuvaa puhua rikastamisesta. Kaivannaisteollisuudessa rikastamisella tarkoitaan prosessia, jossa malmista poistetaan muuta ainetta erilaisin menetelmin niin, että jäljelle jää haluttua metallia. Jokaisessa prosessin vaiheessa halutun metallin suhteellinen pitoisuus kasvaa käsiteltävässä massassa. Voidaan ajatella, että esimerkiksi metallia Y' on malmissa 10 g/tonni, eli 0,00001 %. Malmia esikäsitellään, jonka jälkeen pitoisuus jäljelle jääneessä massassa on vaikkapa 10 kg/tonni, eli 0,01 %. Pitoisuus on selvästi rikkaampi. Erilaisia vaiheita lisäämällä saavutetaan haluttu puhtausaste, vaikkapa metallia Y' 90 % ja muita aineita loput kymmenen.
Koe-eläinpopulaatioon tai lemmikkihiirituotantoon sovellettuna sama prosessi voisi toimia niin, että ominaisuus Y on vaikka yhdellä tuhannesta hiirestä. Näillä ominaisuuden Y kantajilla teetetään pokasia, jolloin ominaisuuden Y pitoisuus populaatiossa kasvaa. Muutamissa sukupolvissa voidaan saavuttaa tilanne, että 90 % hiiristä kantaa ominaisuutta Y.

Nippu kauneus- ja paisegeenejä kantavia hiiriä ruokailemassa. Vasemmalta Kiila, Kuppi, Kulta ja Kaste

Rikastamisessa on kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin se on populaatiotason termi ja toisekseen sen lähtökohtana on tavoiteltu lopputuote, ominaisuus Y, eikä suinkaan lähtötilanne, hiiri.

Rikastaminen ei oikein sovellu yksittäisen eläimen tai sen sukulinjan ominaisuuksien kuvaamiseen. Yksittäistä eläintä ei rikasteta, vaan sitä populaatiota, jonka osa se on. Sukulinjaankaan rikastus ei kovin hyvin sovellu, koska on vaikea ajatella, että populaatio koostuisi pelkästään yhdestä linjasta. Kehiteltävässä koe-eläin- tai lemmikkipopulaatiossa rinnan on useita sukulinjoja, jotka mahdollisesti yhtyvät prosessin alkutilanteessa tai prosessin eri vaiheissa. Ongelma ei välttämättä ole kuitenkaan tässä suhteessa ylipääsemätön. Vakavampi puute rikastamistermissä on se, että se lähtee nimenomaan tavoiteominaisuudesta, eikä yksiöiden ominaisuuksista kokonaisuutena.

Tästä pääsemme vähitellen siihen, miksi reduktio on osuva termi lemmikkien, koe-eläinten ja muiden tuottamiemme eläinten sukulinjojen kehittelyyn. Malmin rikastamisessa käsiteltävään massaan ei tule uutta tavoiteltavaa metallia. Siinä muita aineita poistetaan perusmassasta. Tässä oleellista on poistaminen niin että jäljelle jää vain haluttu metalli. Hiiriä kehiteltäessä mitään fyysistä ei varsinaisesti poisteta, vaan poistaminen on aineetonta. Eläinlinjasta poistetaan muita mahdollisia arvon mittareita eri vaiheiden  kautta niin että lopullisissa hiirissä on jäljellä arvon määrittäjänä tuo haluttu ominaisuus. Niiden kelpoisuus redusoidaan yhteen ominaisuuteen, tai ominaisuusjoukkoon, mikäli haluttavia ominaisuuksia on useampia. Samalla tavoin kuin shar-peit on redusoitu ihopoimuisuuteen.

Voi olla osuvaa kuvata eläinpopulaatiota niin, että siihen on rikastunut haluttua ominaisuutta. Yksilötasolla osuvampaa on puhua, että eläinyksilö ja sen arvo on redusoitu sen suppeaan ominaisuusjoukkoon.

Ohjeeksi siis sellaiselle, joka tuottaa eläimiä lemmikeiksi tavoitteenaan jokin tietty ominaisuus: Lopeta. Tuottamalla jotain ominaisuutta otat riskin ei-toivottujen ominaisuuksien tuottamisesta ilmaisena sivutuotteena sekä, mikä tärkeämpää, tuotat ja ylläpidät ajatusta, että ominaisuusjoukkoonsa redusoitu eläin saisi arvonsa tuosta ominaisuusjoukosta.