Avoimen julkaisemisen yleisyys ja vaikutuksia

tl;dr Avoin julkaiseminen on yleistynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Yliopistot myös kannustavat julkaisemaan avoimesti. Avoin julkaiseminen houkuttelee myös rahanahneita koijareita. Onnekkaasti yliopistokirjastojen ei tarvitse neuvotella julkaisumaksuista yksin.

Kirjoitin tämän esseen osasuorituksena Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen aineopintojen kurssilla IT.140 Kokoelmatyö kevättalvella 2023.

Sisältö
1    Johdanto
2    Avoimen julkaisun moninaisuus
2.1    Yliopistojen avoimen julkaisemisen periaatteita
2.2    Avoimen julkaisemisen yleisyys
3    Vaikutuksia
3.1    Petojulkaisijat uutena liiketoimintana
3.2    Kirjastokonsortio neuvottelijana
4    Lopuksi
Lähteet

1    Johdanto

Keskustelin ystäväni kanssa lehtien julkaisuprosessien hitaudesta ja vertaisarviointilausuntojen laadukkuudesta hänen saatuaan lausunnot käsikirjoitukseensa. Keskustelussa nousi esiin muuan toinen tutkija, joka oli juuri saanut julkaistua ensimmäisen artikkelinsa ja kertoi tästä isovanhemmilleen. Isoisän kysymys: ”Paljonko siitä sai rahaa?” herätti hämmennyksen. Itseasiassa julkaisemisesta oli maksettu kirjoittajamaksu.

Edellinen tarina on tieteellisen julkaisemisen luonteen ja ihmisten yleisen kirjoittamiseen liittyvää käsityksen erilaisuutta kuvaava. Tieteessä palkkio, mikäli sellainen yleensäkään on tarjolla, saadaan jonkinlaisena työaikakorvauksena palkkana tai työskentelyapurahana, ei julkaisusta saatavana palkkiona tai julkaisun käytöstä seuraavina tekijänoikeuskorvauksina. Tiedejulkaiseminen perustuu pitkälti joko vapaaehtoistyöhön tieteellisissä seuroissa tai kaupallisten kustantajien käyttäjiltä (kirjastot ja yksittäiset tilaajat) ja kirjoittajilta tai näiden organisaatioilta keräämiin maksuihin.

Kissa on aivan ihmeissään avoimen julkaisemisen yleistymisen vauhdista.

 

Lisääntynyt paine avoimeen julkaisemiseen on erityisesti kaupallista kustantamista haastava ilmiö. Kustantaminen ei koskaan ole täysin kulutonta, aina menee vähintään jonkun työaikaa, eikä artikkelien saatavilla pitäminenkään ole ilmaista. Avoimessa julkaisemisessa artikkelit ovat niiden lukijoille avoimesti saatavilla ilman maksuja, joten jostain kulut täytyy saada katettua. Käsittely- ja tilausmaksut ovat perinteisiä rahoitusmuotoja. Tieteellisissä seuroissa kuluja katetaan jäsenmaksuin ja apurahoin.
Kustantamisen lisäksi avoimen julkaisemisen yleistymisellä on vaikutuksia myös tiedekirjastoihin, jotka toimivat tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun tukena. Kirjastojen tehtävänä on huolehtia muun muassa artikkelien rinnakkaisjulkaisemisesta. Lisäksi kirjastot opastavat tutkijoita julkaisuprosesseissa.  
Tässä esseessä esittelen lyhyesti mitä tarkoitetaan avoimella julkaisemisella ja miten yleistä avoin julkaiseminen on. Lisäksi käyn lävitse avoimen julkaisemisen joitain vaikutuksia kaupalliseen julkaisutoimintaan ja kirjastojen tehtäviin erityisesti kirjastojen yhteenliittymän, FinELibin toiminnan kuvailulla.

2    Avoimen julkaisun moninaisuus

Avoimeen julkaisuun on kolme pääasiallista määrittelyä: kulta, vihreä ja hybridi. Kultainen tarkoittaa, että julkaisu, esimerkiksi lehti tai kirjasarja noudattaa avointa julkaisua. Artikkelit ovat lukijoille automaattisesti vapaasti saatavissa. Avoimeen saatavuuteen voi liittyä myös viive, niin sanottu embargo-aika, tavallisesti 6 tai 12 kuukautta, minkä jälkeen artikkeli on vapaasti saatavilla (TUNILib 2023). Vihreä tarkoittaa, että kustantaja sallii artikkelin rinnakkaistallentamisen. Käytännössä rinnakkaistallentaminen tarkoittaa tallentamista kirjaston julkaisuarkistoon tai tutkijaportaaleihin, kuten Academia.edu tai PhilPapers. Rinnakkaistallentamisessa on hyvin yleistä, että tallennettavan version on oltava tekijän final draft, eli vertaisarvioitu käsikirjoitus tai preprint, eli vertaisarvioimaton käsikirjoitus, varsinaista julkaisussa julkaistua ei välttämättä saa tallentaa. Hybridimalli tarkoittaa, että tutkija tai tutkimuslaitos maksaa kustantajalle artikkelin avoimuudesta. Näiden lisäksi käytetään uutta, vuonna 2021 alkanutta hybridimahdollisuuden ulossulkevaa Plan S määrittelyä. Plan S on lähtöisin tutkimusrahoittajien vaatimuksista ja suomalaisista organisaatioista mukana on Suomen Akatemia. Plan S sallii kuitenkin siirtymäaikaisen, transformatiivisen sopimuksen käytön. Transformatiivinen sopimus on hybridijulkaisusopimus, joka jollain aikavälillä tähtää lehden täyteen avoimeen julkaisuun. Avoimuuden moninaisuuden luokittelussa voi törmätä myös Gold, Diamond/Platinum ja Bronze termeihin. Linna, Holopainen, Ikonen ja Ylönen käyttivät kotimaisten julkaisusarjojen avoimuuden analyysissään luokittelua avoin julkaisusarja, hybridijulkaisusarja, viivästetty avoimuus ja rinnakkaistallentaminen kuvaamaan erilaisia julkaisujen avoimuuden aspekteja. (Linna ym. 2020, 5, 11; Harjuniemi ja Mäki 2012; Ala-Kyyny 2021)

2.1    Yliopistojen avoimen julkaisemisen periaatteita

Yliopistot kannustavat tutkijoita avoimeen julkaisemiseen. Tämä on linjassa avoimen tieteen politiikan kanssa, tieto on oltava saatavilla niin tulevan tutkimuksen kuin yleisemmänkin yhteiskunnallisen hyvän vuoksi. Yliopistojen julkaisupolitiikoissa ohjeistetaan, miten tutkijoiden tulee ottaa huomioon avoimen julkaisemisen tavoitteet valitessaan omalle tutkimusjulkaisulleen tarkoituksenmukaisinta julkaisukanavaa.

Turun yliopiston julkaisupolitiikan mukaan tutkimuksen pitää olla avoimesti saatavilla, mikäli kustantajan ehdot tämän mahdollistavat (UTUGuides 2023). Tämä ei kuitenkaan pakota tutkijoita julkaisemaan vain jotain avointa julkaisumuotoa käyttävissä julkaisuissa. Kuitenkin käytännössä tästä seuraa, että artikkelien avoimuudesta on pakko maksaa, mikäli julkaisu tulee hybridijulkaisuun. Turun yliopiston julkaisupolitiikassa kuitenkin todetaan, että hybridijulkaisuissa julkaisemista ei suositella. Tampereen yliopistolla on käytössä vastaava ohjeistus, joka myös painottaa kultaisen avoimen julkaisemisen merkitystä. Hybridinä julkaiseminen sallitaan vain poikkeustapauksissa, joissa julkaisuviive (embargo) olisi kohtuuttoman pitkä, tai kustantaja ei sallisi rinnakkaistallentamista (TUNI 2018; UTU 2016)

2.2    Avoimen julkaisemisen yleisyys

Yleisesti ottaen voi sanoa, että tutkimusyhteisö on hyvin myötämielinen avoimelle julkaisulle. On ymmärrettävää, että halutaan saattaa omat tutkimustulokset muidenkin käyttöön. Harjuniemen ja Mäen (2012) kymmenen vuotta sitten Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa tekemän selvityksen mukaan yli 90 % piti avointa julkaisua tärkeän asiana. Kuitenkin rinnakkaisjulkaisemisen käytännöt omassa organisaatiossa koettiin hankaliksi ja vain noin kolmannes koki tuntevansa oman yliopistonsa julkaisuarkiston. Omien rahoittajiensa linjauksia tunnettiin myös huonosti. Suurimmat hankaluudet avoimessa julkaisussa koettiin prosessin hankaluutena ja julkaisuluvan epävarmuutena. Ei tiedetty antaako kustantaja lupaa rinnakkaisjulkaisuun ja ryhmäkirjoituksissa lupien hankkiminen muilta kirjoittajilta oli myös epävarmaa.

Noista ajoista avoimen julkaisemisen suosio, tai sen tärkeänä pitäminen, tuskin on sanottavasti kasvanut, mutta on hyvin todennäköistä, että avoimeen julkaisemiseen liittyvät ongelmat ovat vähentyneet tietoisuuden kasvun myötä. Yliopistokirjastot ovat tehneet hyvin paljon töitä selkeyttääkseen ohjeitaan ja sujuvoittaakseen prosessejaan. 

Ongelmien hälvenemisestä antaa viitteitä Turun yliopiston avoimen julkaisemisen määrän kehitys. Vuonna 2015 vielä 3812 julkaisua oli suljettuja, kun vuonna 2021 vain 1787 oli suljettuja. Tämän kehityksen kanssa on kasvanut hybridijulkaisemisen määrä. Oletettavasti moni kustantaja, joka aiemmin ei tarjonnut mitään avointa kanavaa on alkanut tarjota hybridimahdollisuutta. Vuosina 2015-2021 suljettujen ja hybridien kokonaismäärä on kuitenkin laskenut ja kultaisen ja vihreän määrä yhteensä lähes kaksinkertaistunut niin, että ne edustavat yli puolta julkaistuista artikkeleista. (UTU ei pvm.)

Suomalaisista julkaisusarjoista hieman yli puolet on välittömästi avoimesti saatavilla ja ei-avoimista rinnakkaistallentamisen tai viivästetyn avoimuuden tarjoaa 18 % sarjoista. Hybridijulkaiseminen on suomalaisissa lehdissä varsin harvinaista, vain 2 % ei-avoimista lehdistä tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. Linnan ja kumppaneiden tutkimuksessa oli mukana 336 Julkaisufoorumin tasoilla 1—3 olevaa julkaisua. (Linna ym. 2020, 22.)

Tieteellisten julkaisuiden määrä on maailmanlaajuisesti hyvin suuri, eikä tarkkaa määrää tiedä luultavasti kukaan, koska lehtiä syntyy ja kuolee jatkuvasti, eikä kaikista varsinkaan printtinä julkaistavista edes löydy kunnollista tietoa internetistä. Pelkkien printtijulkaisuiden määrä on kuitenkin siksi vähäinen, että luotettavaa arviota avoimena julkaistavista lehdistä voi poimia DOAJ:n palvelusta. Tällä hetkellä avoimia lehtiä, jotka eivät peri käsittelymasuja on maailmalla yli 13 tuhatta. Vastaavasti Scopuksen dataan perustuvan julkaisukanavien vaikuttavuutta listaavan Scimago Journal & Country Rank -palvelun haulla löytyy yli 27 tuhatta journaalia, joista yli 7000 on avoimen julkaisemisen lehtiä. Kymmenen vuotta aiemmin, vuonna 2011 vastaavat luvut olivat 31 tuhatta lehteä, joista avoimia oli 4700 (DOAJ ei pvm.; SJR ei pvm.) Avoin julkaiseminen on siis yleistynyt todella merkittävästi.

3    Vaikutuksia

Avoin julkaiseminen on verraten uusi toimintatavoite, joka on yleistynyt ja alkaa pian olla niin tutkimusyhteisön kuin kustantajien ja kirjastojenkin vakiintunutta toimintaa. Avoimen tieteen ja avoimen julkaisemisen tavoitteilla on ollut vaikutuksia niin lehtimarkkinoille kuin yliopistojen kirjastoillekin.

Kustantajien on pitänyt viimeisten 15-20 vuoden aikana muuttaa toimintaansa niin, että se olisi yhteensopivaa yliopistojen ja tutkimusta rahoittavien tahojen vaatimuksiin tieteen avoimesta saatavuudesta. Kustannustoiminta on kuitenkin liiketoimintaa, jossa on kaksi pääasiallista tulovirtaa: tilausmaksut ja kirjoittajamaksut. 

Kirjastojen kannalta keskeisiä muutoksia ja kasvaneita tarpeita on ollut niiden tutkimuksen tukitoimintaan liittyvänä tehtävänä neuvonnan ja ohjeistuksen laatiminen, julkaisutoiminnan kehityksen seuranta sekä kustantajien kanssa käytäviin neuvotteluihin osallistuminen.

3.1    Petojulkaisijat uutena liiketoimintana

Kirjoittajamaksuja saalistavat epäilyttävät lehdet eivät ole avoimen julkaisemisen myötä ilmaantuneita uusia toimijoita, vaan tiedemaailmaa luultavasti aina jossain määrin riivannut ilmiö. Tällä vuosituhannella yleistyneen internetjakelun ja helpottuneen uhrien pyydystämisen myötä tällainen liiketoiminta on kuitenkin yleistynyt. Petojulkaisemista voi kuvailla lyhyesti: tutkija maksaa, että hänen kirjoitelmansa julkaistaan sen laadusta riippumatta.

Petojulkaisijan lehti lupaa tyypillisesti nopeaa julkaisuprosessia, mikä tietysti on houkutteleva tarjous. Lehdissä ja niiden julkaisuprosesseissa voi kuitenkin olla merkittäviä tutkimuksen luotettavuuteen ja julkaistun tutkimuksen uskottavuuteen liittyviä puutteita. Tutkijan kannalta petojulkaisijan lehdessä julkaiseminen on haitallista sikäli, että nämä lehdet joko eivät ole koskaan päätyneet, tai ne havaittaessa karsitaan tärkeimmistä viitetietokannoista, jolloin artikkelien vaikuttavuus jää alhaiseksi. Tutkija ja hänen organisaationsa voi myös joutua epäilyttävään valoon. Petojulkaisuja on paljon, vuonna 2014 tehdyn selvityksen mukaan noin 8000 lehteä julkaisin 420000 artikkelia. (Holopainen, Kuusela, ja Roinila 2018, 96)

Petojulkaisijoiden tuhannet lehdet ja sadat tuhannet artikkelit ovat tietysti tiedejulkaisujen kokonaisuudessa vähemmistössä, mutta negatiivisen vaikutuksensa vuoksi merkittävä osuus. Petojulkaisussa tuloksensa julkaiseva tutkija ei välttämättä tee huonoa työtä, tai hänen tekemänsä tutkimus olisi laadutonta. Petojulkaisun tunnistaminen voi olla vaikeaa, koska ne kuitenkin ovat lehtiä, joissa on tarjolla aivan uskottavan näköistä tutkimusta, eikä kenelläkään meistä ole sisäsyntyistä kykyä tunnistaa sellaista huijausta, jonka prosessiin emme pääse käsiksi. Tutkijan kannalta petojulkaisussa julkaiseminen voi olla onneton tapaturma, jolla on hänen tekemänsä tutkimuksen kannalta pitkällisiä seurauksia.

3.2    Kirjastokonsortio neuvottelijana

Tiedekirjastojen konsortio FinELib on tiedekirjastojen yhteinen elin, joka neuvottelee kustantajien kanssa kirjastojen maksamien sähköisten lehtipakettimaksujen suuruuksista kustantajien kanssa. Lisäksi FinELib neuvottelee myös alennuksia lehtien kirjoittajamaksuihin. Se myös edistää avointa julkaisemista ja tuottaa aiheeseen liittyviä selvityksiä. Käytännössä FinELib on Kansalliskirjastossa toimiva yksikkö, jonka jäseninä voivat olla korkeakoulujen ja yleisten kirjastojen lisäksi myös julkisrahoitteiset tutkimuslaitokset, keskusvirastot, ministeriöt, valtionhallinnon elimet sekä yleishyödylliset yhteisöt. Voittoa tavoittelevat yritykset eivät voi olla konsortin jäseniä. (FinELib 2023a)

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yliopistojen kirjastot eivät pääsääntöisesti tilaa lehtiä suoraan kustantajilta, vaan maksut hoituvat FinElibin neuvottelemien sopimusten kautta. Sopimukset FinELibin ja kustantajien välillä ovat usein vain parin vuoden pituisia, joten neuvottelusykli on käynnissä jatkuvasti. Joskus neuvottelut myös päättyvät ilman tulosta ja jonkin kustantajan lehtien saatavuus lakkaa. Näin kävi vuoden 2018 lopussa Taylor & Francis ja Wileyn lehtien kanssa. Uudet sopimusehdotukset olisivat nostaneet kirjastojen kustannuksia kohtuuttomasti. Hetken aikaa oli tilanne, että uusiin julkaisuihin ei päässyt ja vanhoihinkin pääsy oli hankalaa. (UTU 2019; ei pvm.)
Tätä kirjoittaessa neuvottelut ovat käynnissä Sagen, Taylor & Francisin, AAAS:n, Wileyn ja Springer Naturen kanssa. Useimmat neuvoteltavista sopimuksista ovat kahden vuoden mittaisia. (FinELib 2023b)

Kirjoittajamaksut ovat lehtien tilaushintojen lisäksi tärkeä neuvottelukohde. Maksut muodostavat hyvin suuren osan avoimen julkaisemisen kuluista yliopistoille. Erityisesti siirtymäaikaisten transformatiivisten sopimusten kirjoittajamaksut ovat yhteenlaskettuna suuria. FinELibin Open APC -projektin palveluun tallennettujen projektiin valikoitujen suomalaisten yliopistojen kirjoittajamaksut olivat yli 900 tuhatta euroa. Kirjoittajamaksut täysin avoimissa lehdissä olivat keskimäärin 1500 euron luokkaa ja hybridilehdissä selvästi kalliimmat, yli 1800 euroa artikkelia kohti. Kustannusten kokonaisuutta hahmottaa myös Tiedejatutkimus.fi -palvelussa julkaistu avoimen julkaisemisen kustannusseuranta. Kokonaiskustannuksiin sisältyvät kirjoittajamaksujen lisäksi myös rinnakkaistallentamiseen liittyvät henkilöstökustannukset, julkaisemisen tukipalvelut ja infrastruktuuri. Palvelun tietojen mukaan transformatiivisten sopimusten kustannukset ovat 21,5 miljoonaa euroa tieteellisen julkaisemisen 43 miljoonan euron kokonaiskustannuksista, kun avoimen julkaiseminen kirjoittajamaksut ovat 4,2 miljoonaa. (Linna ym. 2020; Tiedejatutkimus.fi ei pvm.; Vilén ym. 2021)
Edellä esitellyt kustannusluvut kertovat kirjastokonsortion tekemästä tärkeästä työstä tiedekirjastojen ja laajemminkin tiedeyhteisön hyväksi. Yksittäisten kirjastojen ei tarvitse neuvotella suoraan kustantajien kanssa, eikä niissä tarvitse tehdä lehtitilauksia ja tilausten hallintaan liittyvää ylläpitoa jatkuvasti. Kirjastot kuitenkin tuottavat lehtitilauksiin liittyvää seurantatietoa ja vievät tiedeyhteisöltä tulleita tietotarvepyyntöjä neuvotteluihin. Myös suuri osa julkaisemisen tukipalveluista on kirjastojen työtä.

4    Lopuksi

Tässä esseessä tutustuin hieman tieteellisen julkaisun erääseen tärkeään osa-alueeseen, avoimen julkaisun eri muotoihin. Avoimesta julkaisemisesta löytyy varsin paljon erilaisia selvityksiä ja tutkimusta ja se on paitsi tutkimuksessa, myös kirjastoissa alati kasvava osa-alue, joka tulee vaatimaan omanlaistaan perehtyneisyyttä.

Itselleni täysin uutena asiana tuli Plan S, joka on tutkimusta rahoittavien tahojen aloitteesta syntynyt avoimeen julkaisemiseen kannustava julkilausuma. Plan S ohjaa rahoitusta saavan tutkijan miettimään oman tutkimuksensa julkaisemista aivan uudella tavalla, sillä julkilausumassa esitetään myös mahdollisuus rankaista suunnitelmaan sitoutuneita tahoja, jotka tahallisesti ja jatkuvasti eivät noudata avoimen julkaisemisen periaatteita. 

Avoimen julkaisemisen periaatteiden noudattaminen vaikuttaa kustannustoimintaan tässä esseessä esiin nostamieni onnenonkijoiden, petojulkaisijoiden, lisääntymisenä, mutta myös kustannusrakennetta selkeyttäen. Kun lehdet aikaa myöten yhä enenevässä määrin luopuvat hybridijulkaisemisesta pitää niiden käytännössä hankkia tulonsa muilla kuin tilausmaksuilla. Voisi ajatella, että kirjoittajamaksujen määrä jatkaa siis kasvuaan, kun tilausmaksut avoimen saatavuuden vuoksi poistuvat tulovirtavalikoimista. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu, koska julkaiseminen on myös kilpailtu hyödyke, johon vaikuttaa tarjonnan lisäksi myös kysyntä. Kohtuullisia kirjoittajamaksuja tarjoava julkaisukanava muodostuu houkuttelevammaksi kuin hyvin korkeita maksuja pyytävät lehdet.

Suurimpana positiivisena seurauksena avoimesta julkaisemisesta näen tutkimustiedon avoimen saatavuuden, josta hyötyvät myös ne toimijat, joilla ei ole varaa kalliisiin tilausmaksuihin. Suomi, ja suomalaiset yliopistot kirjastoineen ovat kuitenkin verraten varakkaita maailman mittakaavalla, eivätkä sen enempää kirjoittaja- kuin tilausmaksutkaan estä tutkimuksen teossa tarvittavien aineistojen saantia.

Lähteet

Ala-Kyyny, Juuso. 2021. ”Plan S astuu voimaan 2021 – avoimen julkaisemisen suunnitelma valmistui”. Think Open -blogi. 2021. https://blogs.helsinki.fi/thinkopen/plan-s-toukokuu-2019/.

DOAJ. ei pvm. ”Directory of Open Access Journals”. Viitattu 13. helmikuuta 2023. https://doaj.org/.

FinELib. 2023a. ”FinELib”. 1. helmikuuta 2023. https://finelib.fi/.

———. 2023b. ”Neuvottelutilanne”. 7. helmikuuta 2023. https://finelib.fi/neuvottelut/neuvottelutilanne/.

Harjuniemi, Marja-Leena, ja Kati Mäki. 2012. ”Tutkijat kannattavat Open Access -periaatetta – rinnakkaistallennuksen käytäntöjä ei tunneta”. Signum, joulukuuta. https://doi.org/10.1002/asi.21336.

Holopainen, Mika, Marjo Kuusela, ja Markku Roinila. 2018. ”Open access -kustantajien evaluointi tieteellisen kirjaston näkökulmasta”. Informaatiotutkimus 37 (1). https://doi.org/10.23978/INF.70192.

Linna, Anna-Kaarina, Mika Holopainen, Arto Ikonen, ja Irene Ylönen. 2020. ”Kotimaiset tieteelliset julkaisusarjat ja avoimuus”. Informaatiotutkimus 39 (4): 4–32. https://doi.org/10.23978/INF.98656.

SJR. ei pvm. ”Scientific Journal Rankings”. Scimago Journal & Country Rank. Viitattu 13. helmikuuta 2023. https://www.scimagojr.com/journalrank.php?type=j&openaccess=false.

Tiedejatutkimus.fi. ei pvm. ”Avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta”. Viitattu 13. helmikuuta 2023. https://www.tiedejatutkimus.fi/fi/science-innovation-policy/open-science-and-research-indicators.

TUNI. 2018. ”Avoin tiede ja tutkimus Tampereen korkeakouluyhteisössä”.

TUNILib. 2023. ”Yleistä - Avoin julkaiseminen”. Guides at Tampere University Library. 2023. https://libguides.tuni.fi/avoin-julkaiseminen.

UTU. 2016. ”Avoin tiede ja tutkimus”.

———. 2019. ”Pääsy Taylor & Francisin ja Wileyn e-lehtiin katkeaa helmikuun alussa - lataa tärkeät artikkelit talteen”. 2019. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/paasy-taylor-francisin-ja-wileyn-e-lehtiin-katkeaa-helmikuun-alussa-lataa.

———. ei pvm. ”Avoimet julkaisut”. Viitattu 10. helmikuuta 2023a. https://www.utu.fi/fi/tutkimus/avoin-tiede/julkaisut.

———. ei pvm. ”Taylor & Francis –neuvottelut”. Viitattu 13. helmikuuta 2023b. https://www.utu.fi/fi/yliopisto/kirjasto/taylor-francis-neuvottelut.

UTUGuides. 2023. ”Mitä on avoin julkaiseminen? - Avoin julkaiseminen”. UTUGuides at Turku University. 2023. https://utuguides.fi/oa.

Vilén, Timo, Margareta Danielsson, Arto Ikonen, Juho Jussila, Anna Laakkonen, Anna-Kaarina Linna, Maija Merimaa, Sirpa Suonpää, Irene Ylönen, ja Quingbo Xu. 2021. ”Kirjoittajamaksut ja niiden seuranta: havaintoja ja kehitysehdotuksia. FinELibin Open APC -projektin loppuraportti.” https://www.doria.fi/handle/10024/180499.